30.9.2016

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun


Syksy on uuden alku.

Syksyllä alkavat koulut, syksyllä aloitetaan uusia asioita. Vähän niinkuin uutena vuonnakin. Tänä vuonna syksy ja etenkin syyskuu tarkoitti hyvin paljon uusia asioita joihin tartuttiin suurella tarmolla. Se vanha joka seurasi mukana oli treenaaminen. Tältähän minä yleensä näytän kun töistä tulen. Ei siinä mitään työvaatteita katsella vaan töistä salille ja kotiin suihkuun joten nämä vaatteet ovat ne jotka pääosin päällä ovat kun töistä tulen. Koita tässä sitten asukuvia ottaa, ainakaan sellaisia joissa olisi jotain muutakin kuin mustan ja harmaan eri sävyjä.

Osittain tästäkin johtuen mietin pitkään syyskuun aikana myös sitä, jatkanko blogia enää ollenkaan. Reipas viisi vuotta on pitkä aika kirjoittaa blogia. Aluksihan tämä oli kerran tai jopa kaksi päivässä. Vasta viime vuonna hellitin sen tahdin kanssa ja tänä vuonna tahti on hidastunut vielä enemmän. Blogi oli alunperin se paikka, jonne suoltaa kaikki se intoilu muodista joka minulla oli. Elämäntapamuutoksen jälkeen aikaa ei ole muodille ja uudelle kosmetiikalle ollut läheskään samalla tavalla. Vapaa-aika on rajallista ja siihen aikaan kun puskee treenaamista niin yllättäen sitä aikaa kaikelle muulle onkin vähemmän. Kyllä sitä edelleen on, mutta ei samalla tavalla.

Töissä kiskaistiin kesän aikana läpi raskaita päiviä vaativia asioita. Vaan toisaalta on sanottava, että onneksi on töitä, joista on tullut ennemminkin jo intohimo kuin pelkkä työ. Moni kysyy töistä ajoittain, jotkut ystävät hämmästelevätkin miten jaksan tehdä 10h päivää (tarpeen vaatiessa pidempääkin). Koitan selittää, että kun se on puhdasta intohimoa sitä kohtaan mitä tekee, niin päivät menevät nopeasti. Toki tasapainotan sitä sitten sillä, että pidän ajoittain vapaapäiviä tai puolikkaita päiviä.


Vaan kun elämä on töitä ja treeniä (johon vielä vasta hankittu Polarin aktiivisuusranneke oikein kannustaa) niin muulle elämälle jää aika vähän aikaa. Siinä kohdassa on sitten valittava, kirjoitanko blogia, julkaisenko instaan kuvia, siivoanko, laitanko ruokaa vai kenties näenkö ystäviä. Yleensä viimeinen voittaa, siivoamistakin on kyllä joskus tehtävä. Kaikkea ei ehdi harrastamaan vaikka mieli kovasti tekisikin.

Toisaalta mietin sitäkin, että onko kerran tai kaksi viikossa ideaa päivitellä. Etenkin kun ne omat jutut alkaa olemaan enemmän tai vähemmän liikuntapainotteisia hiljalleen. Tai ulkolua tai mitä tahanda muuta, mutta harvemmin enää niitä asuja. Toisaalta sitten mietin sitäkin, että blogihan on minun eikä kenenkään muun. Sisältö samoin on omaani. Joten siis kun ollaan elämän vaiheessa, jossa elämänmuutos on edelleen se joka vie aikaa ja nousee korkealle prioriteetissa niin siitähän sitä sitten kirjoitetaan. Töistä kun en tänne ala kirjoittamaan, ne pidän siellä IT kuplan sisällä.

Joten senkin takia salivaatteita olisi tarjolla, tai oikeastaan ulkoiluvaatteita, salikamat noiden alla sitten, työvaatteet viikattuina salikassissa. Tai salisäkissä kuten ystäväni totesi. Onhan se vähän säkki, mutta mahtuu muuten Aivan Kaikki (ja paljon päälle ;) ).

Postauksen idea? Ensinnäkin sanoa, että olen elossa, vähän höpötellä kuulumisia ja todeta, että sisältö jatkossa ei varmaan etenkään tekstin kannalta ehkä ole jokaiselle ominaista, mutta toisaalta ehkä jollekin sitten enemmänkin sitä mitä oikeasti haluaa lukea. Tällaista elämä täällä suunnassa, miten siellä?

Upeaa alkavaa lokakuuta!

Paita: Penneys, Irlanti
Housut: Partioaitta
Kenfät: Fred Perry
Sininen laukku: Shirui 

28.8.2016

Kesä ja terveellisemmät elämäntavat?


Salaisuus onnellisuudelle on se, että hyväksyt sen, missä olet elämässäsi nyt ja teet parhaasi sen kanssa mitä sinulla on juuri nyt. 

Kesä ja terveellinen elämäntapa vai kesä ja skumppa? Omalla kohdallani jälkimmäinen ja pakko myöntää että arkeen paluu oli myös kropalle arkeen paluu. Kesä oli hyvä ja kesällä tuli tehtyä paljon asioita joista jäi paljon muistoja. Samalla se kuitenkin tarkoitti vääjäämättä turpoamista. Keho keräsi nestettä ja niitä höttöhiilareitakin tuli syötyä oikein urakalla. Myönnän tovin jos toisenkin rypeneeni itsesäälissä kun vaakalukemaa maanantaina aamulla katsoin mutta lopulta totuus oli se, että ihan itse sen lukeman sinne saakka sain. Pääosin, onneksi, siellä oli vain nestettä joka on helpompi saada pois kuin se varsinainen paino. Jota sitäkin tullut se kilo tai kaksi.

Vaan päätin samalla, ja juuri tämän postauksen kuvia katsoessani, että ihan turha sitä on tässä alkaa sen suuremmin miettimään. Fakta on se, että kesällä treenaaminen oli vähäisempää ja enemmän kävelyyn painottuvaa. Syöminen oli mitä sattui. Vaihtaisinko niitä kuumia kesäpäiviä mattolaiturilla pois? En. Vaihtasinko jalkapallon kisakatsomoita nachoineen pois? En. Vaihtaisinko aurinkonousun katselua ystävien kanssa skumppalasit kädessä pois? En.

Jos totta puhutaan, niin olisin voinut, todellakin olisin voinut elää tiukemmalla kuurilla ja samalla kieltäytyä monesta ja silti olla ystävien kanssa. Kohtuudessa pysyin hyvin usein, kun sanon skumppalasi kädessä niin tarkoitan lasillista, en koko pulloa. Kun sanon syömistä mattolaiturilla, en tarkoita pelkkää höttöä vaan mm rapuja. Silti nesteet pamahtivat kehoon ja laiskottelulla on hintansa.


Se hinta on ollut se, että olen tämän viikon ollut todella hankala. Oikeasti. Kun palaa takaisin vähähiilarisempaan, lähtee salille (vaikka ei huvita) ja lähtee kävelylle (vaikka ei huvita) niin kyllä siinä on ollut yhden jos toisenkin hermot koetuksella. Eniten ne omat. Keho huutaa sokerin ja vehnän perään ja jatkuvasti on nälkä vaikka kaloreita ja ruoka-arvoja katsomalla ruoka riittää varsin hyvin. On jopa määrällisesti enemmän kuin keväällä. Mutta kun ei ole sokeria niin johan temppuillaan. Pelastuksena ovat olleet Läkerolin salmiakkipastillit ja Jenkin hopeatoffee purkka. Vahvat maut työntävät sitä nälän tunnetta pois. En minä nälkää näe, sen verran voin sanoa että kalorisaanti on 1600-1700kcal päivässä eli missään nimessä kyse ei ole mistää nälkäkuurista.

Syksy ei menojensa puolesta ole mitenkään helpompi. Suinkaan en ole kotosalla viikonloppuja vaan jokainen niistä menossa. vaan päätös on selvä, herkkuja ei syödä eikä juoda. Se ei tarkoita, että olisin jättänyt syömättä eilisissä Venetsialaisissa ruuan, tietenkin söin ja vielä punnitsemattakin kaiken päälle, mutta ennen sitä tehty lenkki ja puutyöt kyllä söivätkin kaloreita. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että ei se perus kotiruoka ole se, joka minua on lihottanut vaan se vuosia kestänyt väärin syöminen ja napostelu. No aamupalan syön edelleen töissä (kun lähtö on 07:30 kotoa niin en vaan saa muuta kuin vettä kurkusta alas). Sentään kuitenkin syön sen, johan tässä mentiin se 15 vuotta syömättä aamupalaa oikeastaan ollenkaan. Jo viikossa keho taas tottui siihen, että hei on aamulla nälkä.


Samoin kunnon lounas ja välipala. Välipala onkin sitten asia, jonka kanssa olen tapellut jo keväällä ja tappelen edelleen. Aamupalalla menee rasvaton maustamaton jugurtti (ajoittain myös skyr) ja siihen lisänä mustikkaa ja/tai vadelmaa sekä para- ja cashew pähkinää ja pellavansiemen rouhetta. Joka ikinen aamu tämä sama. Lounaalle salaattia (tomaattia, pinaattia, retiisiä, paprikaa, kurkkua, salaattia, sipulia... jotain näistä sekoitettuna) ja jotain proteiinia. Yleensä kanaa tai jauhelihaa, pääosin aina raejuustoa mukaan myös, vähintään kerran viikossa kalaa. Päivällinenkin on samaa kaavaa noudattava, vähän proteiinipastaa (raakapainona ehkä 30-35g) ja salaattia, raejuustoa ja vielä sitten jotain proteiinia. Joskus se pasta jää pois. Iltapalana usein kahden munan munakas, pääosin permesan/pecorino raasteella jamausteilla. Minulle tämä sopii, monelle muulle illan ruokajuomana oleva maito tuottaisi ongelmia mutta oma kehoni sen kestää ja sitä mielelläni juon. Sanoivat ne eri tutkimukset nyt mitä tahansa maidosta.

Toki itselläni taustalla on, kuten olen aikaisekkinkin sanonut, laaja verenkuva ennen elämäntavan muutosta ja säännöllinen tarkkailu. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että hyvin harvalle sopii identtinen ruokavalio kuin jollekin muulle jonka takia olen halunnut omani varmistaa lääkärillä. Aina se, että tuntuu hyvältä ei tarkoita, että arvot olisivat parantuneet. Minulla ovat ja siksi tiedän syöväni omalle keholleni oikein. Tai ei kai sitä kukaan koskaan täysin tiedä, mutta lääkärin mukaan syön, joten noudatan tätä.

Mutta se välipala, se tässä oli asiana. Se on ollut jotenkin kaikkein vaikein. Olen kokeillut hedelmää ja rahkaa. Olen testannut olemista ilman välipalaa ja kokeillut leivästä lähtien kaikkea. Joko se on liian raskasta tai liian vähän. Kunnes vahingon kautta opin eräänä kiireisenä toukokuun päivänä, että se oikea on itseasiassa proteiini jauhe veteen sekoitettuna. Kuulostaa oudolta eikö? Mutta se on itselleni se, jossa on sopiva määrä sitä energiaa jota kehoni siinä vaiheessa kaipaa. Kun juoksi palaverista toiseen ja kaivoi salikassista sinne otetut proteiinit niin sen jälkeen sujui treenikin ja nälkä pysyi hyvin päivälliseen saakka poissa. Siis ilta kuuteen joka on se meidän perus päivällisaika (ensin sali, sitten ruoka vasta). En sano, että tämä sopisi kaikille, mutta minulle kyllä, kaikkein parhaiten.


Vaan nyt on sitten aika tarttua niskasta itseä sen verran kiinni, että palaa normaaliin. Lopulta aika hyvin elokuun alkuun saakka mentiin siihen nähden että välillä oli kurinpalautuspäiviä. Mutta elokuussa ja lomalla sitten kaikki repesi. Mutta hei, nyt ollaan takaisin arjessa ja projekti jatkuu. Tätä se elämäkin on, joskus jotain muuta ja sitten paluuta takaisin siihen arkeen. Sen myöntäminen itselleen oli se varmasti kaikkein vaikein kohta. Todeta, että se kaiken maailman superdiettien laihtuminen ei ole se, mihin haluan  vaan tässä menee aikaa, mutta toivottavasti se tulos sitten pysyykin. Lopulta muutama kilo (siis rasvaa, ei niitä nesteitä) kesällä lisää tarkoittaa, että aika hyvin sain kuitenkin syötyä ja jotain edes liikuttua. Enemmänkin siis jo tapa joka on se positiivinen asia.

Miten teillä syksy on alkanut? Joko on palattu takaisin arkeen?

Aurinkoista sunnuntaita!


26.8.2016

Panasonic Lumix GX80 ja Leica DG Nocticron


Valokuvaaminen on tarkkailun muoto. Sillä on vähän tekemistä sen kanssa mitä näet ja paljon tekemistä sen kanssa, miten näet.
- Elliot Erwitt - 

Valokuvaaminen on harvoja taiteen lajeja joiden pariin tunnun tekijänä palaavan uudelleen ja uudelleen. Se on sitten makuasia, ovatko ottamani kuvat silmää miellyttäviä vai eivät. Varmasti parempiakin voisi ottaa, mutta kun se keskittymiskyky uuden opetteluun on aika vähäistä, niin ihan hirveästi ei tule kuvattua sitten kuitenkaan. Tänä kesänä on kuitenkin tullut kuvattua jonkin verran, ennen kaikkea siksi, että sain muutamaksi viikoksi lainaan kameran, joka innosti taas uudelleen ottamaan kuvia. Itseasiassa innosti senkin verran, että tuli lähdettyä ihan erikseen kuvaamaan ja kameraa kannettua mukana urakalla.

Kaikki alkoi iltakävelystä, jolla kamera jäi kotiin. Kesän alussa tuntui, että kameraa jaksaa ja haluaa kantaa joka paikassa mukaan, mutta kun kesä ehti yhtään toukokuuta pidemmälle, niin kamera tuli unohdettua kotiin. Monesti olen täällä sanonut, että tulee elää ne hetket eikä miettiä miten tästä saisi sen täydellisen valokuvan. Toisaalta joitain hetkiä voisi ikuistaa... Dilemma se tämäkin. No, vähemmän tyypillisesti se kamera sitten oli kotona ja kotikaupungin kauneus kesäillassa, siinä hetkessä juuri ennen vesisadetta, oli edessä. Ehdin sanoa noin suunnilleen poikkipuolisen sanan siitä, että kamera jäi kotiin kun sain käsiini toisen kameran.

Panasonicin Lumix GX80 tuntui huomattavasti omaa Lumixin GM1:stä painavammalta ja hetken pelkäsin pudottavani koko kameran. Vaan sen puolen tunnin kuvaamisen jälkeen (joka sisälsi useamman kukkasen, paljon peltoa ja pari potrettin tapaista) olin jo myyty. En pelkästään kameralle vaan siinä kiinni olevalle Leica DG Nocticron 42.5mm. Tuntui että lopulta se kamera kuvasi puolestani ja valitsi kuvauskohteet itse. Seuraavat parisen viikkoa lainasin samaa kameraa ja pakko on sanoa, että haikein mielin annoin sen takaisin. Edelleen harkisen sen ostamista itselleni.

Hakaniemen Pitkäsilta kesäkuussa yhdeksän aikaan illalla

Ei, omassa ei ole mitään vikaa ja se toimii moitteettomasti. Periaatteessa uudelleen ei ole mitään tarvetta, ollenkaan. Harvemmin ostan uutta mitään elektroniikka, vain koska haluan. Yleensä vanha on rikki, elektroniikka ei mene kohtaa "koska tahdon" päin vastoin kuin laukut. Jaa no uusi puhelin kyllä meni, enkä ole katunut päivääkään. Vanhakin meni hyvään käyttöön ja omistajalle joka osaa arvostaa... Siis noin periaatteessa en hanki uutta elektroniikka vain koska haluan vaan koska edellinen on rikki. Kamera ei ole, se toimii ja sillä saa kauniita kuvia.

Vaan kun kamera oli lainassa niin kuvattua tulikin sitten urakalla. Joka ikinen kerta tuntui kuvat olevan enemmän tai vähemmän sitä mitä halusin. Useampihan sieltä lensi roskiin ja huomasin olevani koko ajan krantumpi sen kanssa, millaisia kuvia säästän ja millaisia en. Suurin osa näistä päätyi jossain vaiheessa instaan. Niin siellä kuin täälläkin, ne ovat täysin siinä kunnossa kun ne kamerasta ulos tulivat. Mahdollisimman vähällä jälkikäsittelyllä. Täydelliset kesäpäivät Juhannuksen ympärillä toki vain entisestään korostivat halua päästä kuvaamaan ja sitä miten mielellään kameraan tarttui. Ainoa ongelma tuntui olevan kameran koko, suhteessa siis olemassa oleviin käsilaukkuihin. Huomasin tosin kyllä kantavani kahta laukkua mukana samaan aikaan. Tuntui toimivan niinkin.

Pääosin ehdin ottamaan kuvia Espoosta, muutaman kuvan verran tuosta naapurista Helsingistäkin. Vaan mikäs Espoossa on kuvatessa, kaunis kotikaupunki, jossa on niin merta kuin luontoakin tarjolla. Ihmisiäkin tuli kuvattua, seistyä itsekin mallina ja kesäkuun blogin asukuvat olivatkin näillä otettuja. Kaikkineen en moitteen sanaa keksi, en kummastakaan. Reilun kuukauden jälkeen harkitsen edelleen, saattaa jäädä harkinnan tasolle, mutta silti... Tiedätte sen tunteen kun jotain haluaa, se kuitenkin maksaisi liikaa ja sitten taas... Toisaalta, onneksi sain lainata. Löysi sitä intoa kuvata uudelleen myls jostain ja omakin kamera alkoi kulkemaan vähän useammin mukana ja kuvattua tuli loppukesästäkin enemmän kuin aikaisemmin.

Holma-Saarijärvi Nuuksiossa kesäkuun ilta-auringossa

Sinällään en tiedä, osaanko suuremmin arvostella, tekniikan puolesta. Ei kuulu omaan osaamiseeni tuo tekninen osaaminen, mutta toisaalta onko se lopulta edes tarpeellista osata? Ennemmin antaisin kuvien puhua puolestaan, yöttömän yön kesän kuvissa on ikuistettuna paljon kesää sellaisena kun sen siihen aikaan itse koin. Se kuitenkin itselleni on se valokuvan perimmäinen tarkoitus, kauneus ja muisto. Se, miten itse sen asian näkee. Omalla tavallaan saada esille se hetki, sellaisena kun se on kuvan katsojalle saakka. Joskin kun itse ottaa omaksi muistoksi noita niin painottuu se, millaisen hetken haluaa ikuistaa ja miten.

Kaikkineen valokuvaaminen on taiteenlaji, jossa harjoiteltavaa kuvaajana riittää vaikka kuinka. Matka on pitkä opetella, mutta hiljalleen. Mihinkäs sitä tässä oikeastaan edes kiire olisi? Paitsi toki kun on luonteen laadultaan tällainen "mulle kaikki nyt heti" niin odottaa ei kyllä malttaisi vaan kaikki pitäisi osata heti. Ehkä en siis ainakaan eläimiä lähde kuvaamaan, tuskin se täydellinen otos jostain karhusta syntyy ensimmäisen viiden minuutin odottamisen jälkeen.

Juhannuksen aatonaattona juhannususva, kello taisi olla yksitoista yöllä, valkoinen kesäyö

Suurin kiitos siis Focus Nordicille välineiden lainasta, sai aikaan kyllä hymyn kun tuntui kuvat onnistuvat liki yli odotusten. Merkkisukollisuudesta oli jossain vaiheessa vaatteiden kohdalla puhetta, saattaa olla että merkkiuskollisuus Panasonicin Lumixeille kameroiden kohdalla löytyi myös. Leica taas... No, se on vähän kun ajaisi ensin täysin hyvällä autolla, jossa kaikki toimii ja sitten joku antaa hetkeksi käyttöön täysin uusin, kaikilla herkuilla varustellun Audin. Kyllä sen eron näkee (ja huomaa hinnassa myös jos ihan rehellisiä ollaan). Käykää ihmeessä vilkaisemassa Lumixin Nordic-sivut niin Facebookissa kuin Instassakin. Etenkin Instassa itse pidän kauniiden kuvien sivustojen seuraamisesta ja Panasonicin feedissä tuntuu olevan kerta toisensa jälkeen kauniita kuvia.

Mitä te haette kameralta ja valokuvaamiselta? Onko aivan sama millainen kamera on kädessä vai onko tekniikalla oikeasti merkitystä kuvien kanssa? Meneekö kaikki jälkikäsittelemällä vai haetteko täydellisen kuvan jo kuvaushetkellä?

Leppoisaa perjantaita!

Yhteistyössä Focus Nordic

Ystävän pihalta istutuksia kesäkuussa keskipäivällä