Juhannuksen kunniaksi kesäasu

Viime viikon perjantaina oli kaunis keli ja tämän kelin kunniaksi otatin Hovikuvaajallani itsestäni myös valokuvia jälleen ihanaisen työpaikkamme ah niin ihanan ankeaa seinää vasten.


 
Hame on sama kun tänä viikonloppuna käyttämäni, mutta muutoin vaatteita vaihtamalla sain tyylistä edes vähän erilaisen. Paita tuo työasuun asiallisuutta, verrattuna edellisen asun paitaan, tässä on myös säädyllisempi kaula-aukko, joka sinällään on kuitenkin todella suuri plussa. Jalassa olevat kengät ovat ihan ykkössuosikkikenkäni kesäkengistä. Sopivalla 6cm korolla varustetut Espritin kengät ovat palvelleet ansiokkaasti viime keväästä lähtien ja tällä hetkellä on sellainen olo, että tulevat palvelemaan niin kauan kunnes niitä ei tarvitse enää korjauttaa. Näiden kenkien käytöstä kertonee myös se, että niistä on rusketusrajat jalkapöydissäni, joten olen ainakin koettanut pitää muitakin kenkiä tässä viime aikoina.

Hyvät kengät ovat kuitenkin aina sijoitus, siksi alkuviikon uutinen Palmrotin velkasaneerauksesta järkytti mieltäni. Ensimmäinen ajatus oli: "Mistä mä enää saan kunnon talvikenkiä?". Vaikka kuinka mielenkiinnolla tilannetta seuraankin, niin pienimuotoinen pelko on olemassa, että talvikenkiä on ostettava yhdet tai kahdet varastoon, jotta voin vielä useammankin Suomen talven selvitä kaatumatta, kastumatta ja palelematta. Lähin liikkeeni ainakin lopettaa, siitä innostuneena samalla kun ostimme äidin kanssa eilen mainitun takin, ostin myös syysavokkaat. Niin perinteiset matalat housujen kanssa pidettävät mustat Palmrotin kävelykengät kuin olla ja voi. Palataan niihin kuitenkin myöhemmin.

Nyt on aika nauttia kesästä ja lukuisista kesäkengistäni.

Kommentit