Torstain tunnelmia

Ajoitettu postaus.

Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta kun torstaina vaihdoin rahaa, pakkasin tavaroita ja muuta, niin jäi epähuomiossa esittelemättä sitten sen päivän vaatetus kokonaan:


Paita: Seppälä
Bleiseri: Mexx
Hame: Lindex
Kengät: Pertti Pahlmroot

Olemme ottaneet Hoikuvaajan kanssa hyväksi käytännöksi sen, että kipitän aamusta kameran kanssa siihen sermin toiselle puolelle kuvattavaksi, niin ei tarvitse muistaa ottaa kameraa mukaan ruokisella ja sitten hytistä ulkona. Eihän se nyt yhtä hyvä valaistus ole kun ulkona nuo toimiston halogeenivalot, mutta parempi se kuin jäätyminen. Totesin torstaina itsekin, että olen alkanut pitämään kovasti harmaata päällä, pitänee harkita jossain vaiheessa taas jotain muitakin värejä.


Muistatteko kun lapsena oli juhlaa päästä ulos syömään ja aina jostain syystä sitä otti lehtipihvin, koska onhan se kuitenkin niin hyvää. Jostain syystä puoli torstaita mieleni teki lehtipihviä, joten menimme Kotinörtin kanssa sellaiset syömään töiden jälkeen. Hyvää se on edelleen, vaikka ei mikään kulinaristinen makunautinto.


Tanskaan lähtiessään voi kuvitella vielä, että on rikas, kun nollia on enemmän kuin Suomessa. Olen periaatteesta sitä mieltä, että aina on oltava vähän käteistä, joten vaihdoin sitten reippaammin, kyllä ne ottavat siellä käteistä kaupoissa vastaan vaikka ehkä korttia suosivatkin.

Kommentit