Kuvauskohteena Keskiviikko.

Eilen mainitsinkin, että tarkoitus oli laittaa kuvakollaasia tavallisesta päivästä jälleen, mutta We Stylen paketti sai minut sen verran onnelliseksi, että se meni nyt edelle. Tässä siis se se keskiviikko tarjolla:



Aamulla ennen töihin lähtöä tein välipalaksi valmiiksi hedelmä-maja-mehu smoothien. Tiesin, etten heti töiden jälkeen pääse syömään, niin välipala oli kohdallaan. Minusta niin kaunis ja värikäs kuva, ennen sen mehun lisäämistä. Suosittelen. Itse en rahkaa/jugurttia/jäätelöä smoothieen laita vaan pelkällä mehulla mennään.


Töistä nyt ei sen suuremmin varmaankaan ole mitään sanottavaa, tuossa työpisteen kuvaa, tuota näkymää sitä tulee tuijoteltua arkisin. Kännykälle teline tuotu kotoa, samoin maskotti piristämässä päivää, ilman huulirasvaa tuskin selviäisin töistä.


Iltapäivän kahvitauolla varailin kuitenkin teatterilippuja. Teille, jotka ovat uudempia lukijoita, käymme Äidin kanssa hyvin paljon teatterissa. Tai minusta ainakin kerran kuussa on paljon. Joskus syksyllä taisin tästä mainitakin, nytkin kirjoitan tätä juuri ennen teatteriin lähtöä. Ensimmäinen kerta tänä vuonna, tammikuussa ei ollut teatteria koska joulukuussa oli useampi näytös, niin tässä on ehtinyt jo iskeä kaipaus katsomoon.

Töiden jälkeen suuntasin kauppakeskus Selloon, jossa lähdimme ostamaan ystävälleni farkkuja. Ei mikään helppo tehtävä kun ottaa huomioon, ettei ihminen ole käyttänyt farkkuja vuosiin. Onneksi löysimme kuitenkin kohtalaisen kivuttomasti kahdet vallan sopivat.


Kerrankin olen jostain samaa mieltä Gina Tricotin kanssa. Yleensä ainut, mistä tuon liikkeen kanssa olen samaa mieltä on hinta. Laadusta harvemmin. Paitsi topeissa joita käytän aluspaitoina. Siinä heidän hinta/laatusuhteensa vaatteissa on ylivoimainen. Minuun tämä kyseinen mainoslause kuitenkin iski ja sai hymyilemään.


Shoppauskierros ilman ruokailua ei ole shoppauskierros. Sellon ravintolavalikoima ei ole mitenkään suuren suuri, joten ketjuravintolalla mentiin. Pääruokien kohdalla oli liiakin nälkä jo, ettei kuvaamaan ehtinyt, mutta jälkiruuat ehti kyllä.


Illalla vielä kotona odotti sen eilen mainitun paketin lisäksi Nellyn paitatilaus jota oli jo odotettukin, sekä rannekorut, jotka tulivat vakio sukkahousukaupastani. Niiden lisäksi siis toki myös sukkahousuja (20den vaaleita perus sukkiksia, joiden kuvaamisessa en hirveästi nähnyt ideaa).

Näin siis eilinen päivä. Nyt kiireen vilkkaa vähän asun muuntelua päivästä iltaan ja kohti Sylviä ja Anitaa.

Ihanaa torstai iltaa kaikille <3

Kommentit