Päivän asua ja saapuneita alelöytöjä.

En pahemmin tänä vuonna alennusmyynneissä hullaantunut (H&M:n bleiseritulvaa ei nyt lasketa tässä kohdassa eihän?). Sain tänään kuitenkin kaksi odottamaani pakettia, joista paljastui jotain pientä ja mukavaa. Koetin ajatella jollain tasolla edes tarvitsevani näitä tuotteita, vaikka ei näitä sinällään juurikaan voi puolustella. En sinällään tarvitse, mutta pysyi sentään järki mukana tilausten kanssa.


Tämän kaunottaren toi DHL suoraan työpaikan ovelle aamupäivällä. Yhtään en valita palvelusta, joka piti sisällään sen, että eilen soitettiin, että oletko kotona vai toimitetaanko ennen neljää töihin neidille paketti. Arvostan.


Sisältö sinällään ei ollut ihmeellinen. Pieni käsilaukku ja neule, joista kummastakin on kuvaa. En ole aikaisemmin Mangosta tilannut, toimittivat viikossa tilauksesta ja hyvin tuli perille nätisti pakattuna. Ei siis valitettavaa, pitänee vilkuilla sivujansa useamminkin. Postikulutkin jäivät alle 10€ luokkaan Euroopassa, joten ei valitettavaa. Hyvin toimivat sivutkin vielä.

Ennen ostoksia otettiin valokuvia. Kyllä, olen puhelimessa noissa kuvissa, mutta oli asia, joka oli hoidettava heti ja välittömästi. Ei siinä sanota, että tarttis ottaa asukuvia. Kotinörttiä taas en viitsinyt pihalla seisottaa odottamassa.


Takki: Kirppislöytö
Huivi: H&M
Farkut: Evans (verkosta)
Kengät: Kööpenhamina (Deichmann)
Neule: Mango
Laukku: Mulberry

Noissa siis viipotin töiden jälkeen, töissä oli valkoiset pellavahousut ja musta kauluspaita, mutta koska nuo tuli vaihdettua jo töissä menojen takia ylle, niin kuvat ovat nyt sitten niistä vaatteista. Tykästyin neuleessa sen punaisiin yksityiskohtiin, hihansuissa ja helmassa sellaiset. Siinä on taskukin! Tosin en tiedä mitä siihen taskuun tulisi laittaa.


Kuvailin vielä tässä iltamyöhään tuon laukunkin. Tikattua keinonahkaa ja metalli-keinonahkainen pitkä ketju. En sinällään pidä siitä, että ostan tekonahkaisen laukun, mutta koska samankokoista clutchia ei ole vastaan tullut nimen omaan hopeisilla yksityiskohdilla kuin Mulberrylla, niin tämä olkoon sen laukun tilaamiseen saakka vallan kelvollinen korvike. Eiköhän tuo Mangon versio kuitenkin sen jokusen vuoden kestä.

Kotinörtti oli hakenut Postista Espritin paketin. Mikä ihme siinä on, että posti menee kesällä kiinni jo kuudelta? En minä ehdi kuudeksi postiin mitään paketteja noutamaan. Onneksi mies ehti.




Ei mikään suuren suuri tilaus tämäkään. Jälleen yksi uusi huivi. Oliko se nyt yllätys, että tilasin lisää niitä? Ei varmaankaan. Tuollainen kiva kesähuivi joka varmasti menee pidemmälle syksyynkin vielä, sen verran paljon sitä kangasta näytti olevan. Kaksi rannekorua tarttui myös mukaani, tällä hetkellä on menossa rannekorubuumi ja koska noita sai alessa, niin "olihan ne pakko" tilata mukaan.

Mutta tällaisia aleostoksia tällä kertaa. Vielä on tulossa Kotinörtille Stoccalta ja itselle yhden toisen uuden verkkokaupan kokeilutilaus (kokeilen mielelläni itselleni uudet verkkokaupat pienellä aleostoksella ensin, ei sillä että pelkäisin menettäväni rahani, mutta muutenkin niiden toimivuutta on hyvä kokeilla ennen suurempaa tilausta ellei ole varma omasta koostaan juuri siinä kaupassa).

Miten teillä, ovatko alet vieneet mukanaan?

Today I had two of my discount orders. A bag and a striped knitwork from Mango and a scarf and some bracelets from Esprit. Mango brough the baggage to my office with DHL (I liked that they called me yesterday asking if I want to have my baggage to my office or to my house, loving the service). Esprit order my boyfriend got from postoffice for me. Not much, but little something to love and wear as much as possible. I do am a little afraid that since Mango works that well I might order something else. Whops!

Kommentit

  1. Onpa kiva neule ja laukku. Itsekkin katselin tänään Mangon aleja, mutta en tilannut. Tullut ostettua kuitenkin jo kenkiä, aurinkolasit ja vähän vaatteitakin. Ehkä nyt voisi siivota kaappeja ja myydä tarpeetonta ennen muuttoa pois. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Mangolla oli ihan kivan näköistä tavaraa alessa kyllä, pitää palata vilkuilemaan jossain vaiheessa josko yhtä mekkoa olisi vaikka palautusten mukana tullut isompaakin kuin XS kokoa :)

      Tuo kaappien siivous ja tavaran pois myyminen ei olisi ollenkaan huono idea, pitänee toteuttaa täälläkin.

      Poista
  2. Ai kun kiva neule! Noita raitaneuleita on tullut tänä kesänä kateltua, vielä en ole kuitenkaan sortunut. Kaappien siivoukselle olis tarpeita täälläkin. Huokaus...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!