Fridays and Sundays outfit.

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen ja perjantaina nukuin 3h päiväunet töiden jälkeen. Toisaalta muuten viikonloppu oli niin täynnä ohjelmaa, että en edes tänne ehtinyt. Valokuviakaan ei ole mitenkään mainittavan paljon, mutta ainakin perjantain asusta on kuva:


Jakku: H&M
Paita: Esprit
Huivi: Esprit
Farkut: Evans (verkosta)
Kengät: Dublin
Aurinkolasit: Esprit
Pienempi laukku: Longchamp
Isompi laukku: Mulberry

Koetin kovasti rohkaistua ja saada yhdistettyä edes kahta kuosia toisiinsa. Ajatus siitä, että päällä voisi olla enemmänkin kuin yksi kuosi kerrallaan lähti tästä ihanan Preferitan merkinnästä. Olen kauhean konservatiivinen pukeutuja ja en yleensä yhdistä kuin yhden kuosin ja muutaman värin. Perjantaina sitten ylitin kaikki pukeutumisideani lisäämällä asuun toisen kuosin huivin muodossa ja kenkinä vielä tehosteväriä. Aika hyvältä tuo kokonaisuus silti tuntui.

Paita: Esprit
Takki: Ikivanha
Huivi: Esprit
Housut: Galway
Kengät: Spirit Store
Laukku: Mulberry

Viikonlopulta on oikeastaan vaan yksi blogiin sopiva kuva ja sekin on sunnuntaina illalla otettu asukuva. Tämmöisessä kokonaisuudessa siis viipotettiin sunnuntaina.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

After a first week at work after holiday I managed to do so much things on weekends that I had no time to take photos. So here is first my outfit from friday. I tried to get some color to my outfit with those shoes, I kind of liked it with the red. On Sunday I wore basic black outfit. Nice to wears, outfit that feels good.

Have a great week! Hope you are all well!

Kommentit

  1. Punaiset kengät <3

    Tällä blogilla ei taida olla Facebook-sivua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä suurinta rakkautta (plus keinonahkaisina ei ole niin draama jos kastuvat ;) ).

      Ei ole FB-sivua, en ole ainakaan vielä kokenut sitä hyväksi ideaksi, en tiedä oikein mitä kirjoittelisin sinne :)

      Poista
  2. Punaiset kengät piristää kivasti sun asua! Niin, ja siinähän sitä rohkeaa väriä on =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinhän niissä on kyllä rohkeutta, saavat hymyilemään myös.

      Poista
  3. Kylläpä on kivat ja pirteät kengät sinulla, vähän väriä alkavaan syksyyn. :) Laukkuasi ei voi olla ihastelematta, se on kyllä niin ihana. Mukavaa viikkoa sinnekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Laukusta on tullut työpäivien pelastaja, jonne mahtuu arkena eväsrasiat (muovipussilla suojattuna toki) ja muut töiden tarvittavat isommat tavarat. Viikonloppuna sitten palvelee "salkun" sijaan käsilaukkuna :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!