New Boots.

Tilaisin taannoin Evanssin saapasalennusmyynneistä uudet saappaat itselleni. Hakusessa olivat matalat ruskeat tai beiget saappaat. Koska bongasin alet hivenen myöhässä, niin kokoja ei pahemmin ollut jäljellä. Oma hyvin yleinen 38 kokoni kun tuppaa kulumaan kaupoista aika nopeasti. Jäljellä olivat kuitenkin vallan kauniit yksilöt, jotka kyllä pitää eilisen sutimisen jälkeen viedä suutarille. Koko on oikea, saappaat istuvat hyvin jalkaan, mutta kunnon pohjat niihin on vielä laitettava, että niillä uudelleen mihinkään lähden.

Tällaiset kaunottaret tuli kuitenkin ostettua:



Tässä siis kaikkea muuta kuin edustavina (lumesta märkinä) kuvattuna. Onneksi älysin kuitenkin suojata ne jo tiistaina ettei mokka kärsi. Ei mikään paras mahdollinen materiaali, mutta omaan makuuni ainakin toimivat ja jalassakin vaikuttivat hyviltä. Nyt pitää vaan malttaa vielä pohjat laitettaviksi, että niillä pysyy pystyssäkin.

Samaan tilaukseen nappasin myös useammat Boot Shaperssit. Hetken mielijohde, mutta olen tällaisia jo hetken kaivannut pitämään saappaani kuosissa. Nämä versiot olivat tuollaista kovempaa muovia, joka rullataan ja laitetaan saappaaseen. Josko ne nyt pysyisivät pystyssä kenkähyllyssä.

Pahoittelut vielä kuvien tummuudesta, kävin Arkeologin kanssa Lumenen ystävämyynnissä tehtaanmymälällä eilen illalla ja ei siinä puoli yhdeksän illalla enää mikään järin valoisa kuvauskeli ollut, puhumattakaan siitä, että meillä on valokuvauksen kannalta huonosti valaistu eteinen. Ystävämyynnistä ja sen saaliista enemmän tuonnempana, Espoon Kauklahden tehtaanmyymälässä tosiaan kaikki Lumenen ja Cutrin tuotteet -50% ainakin myyjien mukaan vielä tänään ja huomenna. Alet alkoivat käsittääkseni viideltä ja myymälä on pidempään auki kuin yleensä (normaalisti kuuteen).

Kenkämietteiden (ja uuden kosmetiikan) keskeltä hyvää torstaita!



My new boots from Evans websale arrived yesterday. Lovely camel coloured ones are absolutely to my taste. I do need to take them to shoemaker since the soles need to be added. There's lot's more snow in here than in UK so something needs to be done. Otherwise I'm going to look like a ballet dancer since it's so slipery. I also ordered some boot shapers, keeps them stanging up.

What do you thing of my new lovely ones? Hope you are all well!

Kommentit

  1. Hienot saappaat! Hyvät ja halvat saapastuet saat jostain poistomyynnistä osta kovaa muovia olevat pöytätabletit! Toimii hyvin, minulla valkoisia Hemtexistä, hintaa oli noin 30snt/kpl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja suuri kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti muistaa tämä seuraavien saappaiden kohdalla. Nykyisiin tilasiin kaikkiin tuollaiset, eivät ihan noin edullisesti irronneet, mutta eivät ne pahan hintaisia olleet.

      Poista
  2. Hei olen minäkin kaivannut tuommoisia saappaanvarren tukia! Niitä siis myydään, hyvä tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä myydään joo, Suomen hinnoista en tiedä (tai edes mistä niitä saisi) kun tilasin kerralla noita. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla tuota Anonyymin yllä esittämää ideaa kokeilla kovaa muovia olevia pöytätabletteja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!