Giveaway.

Tämä blogi on ollut pystyssä jo puolitoista vuotta ja sinä aikana te ihanat lukijat olette jaksaneet sulostuttaa päiviäni kommenteillanne moneen otteeseen. Koska minä mennä hurahdin korujen näpertämisen ihmeelliseen maailmaan niin ajattelin, että mikä sen parempi kuin tehdä muutama koru arvottavaksi saakka. Mikä olisi parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin perjantain kunniaksi julkistaa arvonta.

Jotta mahdollisimman monelle riittäisi tästä arvonnasta iloa niin tein arvottaviksi kolmet korvakorut. Eivät siis mitkään suuren suuret palkinnot, mutta vaatimattomasti nyt sanon, että ihan hauskat minusta kuitenkin.


Ensimmäisiin korviksiin valikoitui kevääseen sopivia värejä. Vaaleanpunaista ja vihreää. Värikästä, mutta samalla hempeää.


Toisissa olevat on oikeastaan Kotinörtti valinnut. Valkoista suurempaa palloa, kirkasta sydäntä ja vielä päälle kirkas pieni pallo.


Kolmansissa sitten onkin punaista ja sydäntä, vähän menneen ystävänpäivänkin kunniaksi.

Kuvissahan nuo näyttävät valtavan kokoisilta, todellisuudessa korkeutta ei ole kahta senttiä enempää. Koukut ovat kaikissa hopeoituja, eivät siis täyttä hopeaa, materiaalit vaihtelevat, pääosin synteettistä (eli muovia).

Arvontaan voi osallistua seuraavalla tavalla:

Arvontaan voi osallistua jättämällä yhden kommentin tähän postaukseen. Samalla ottaisin mielelläni vastaan risuja, ruusuja ja postaustoiveita, jotta voin jatkossakin kirjoitella teitä lukijoita kiinnostavista aiheista.

Jokaisella on mahdollisuus osallistua arvontaan, mutta haluan antaa vähän enemmän mahdollisuutta heille, jotka lukevat jotain kautta blogiani. Jos siis luet blogiani Googlen käyttäjäraadin (blogger), Blogilistan, Bloglovinin tai Facebookin kautta olet mukana kahdella arvalla. Muistathan kuitenkin mainita siitä. Muut ovat mukana yhdellä arvalla. Keksithän kuitenkin itsellesi nimimerkin ja jätät sähköpostisi kommenttiin.

Arvonta aika päättyy viikon päästä eli perjantaina 1.3. klo. 18:00. Kerron voittajat blogissa, mutta laitan heille myös sähköpostia.

Tasapuolisesti jokaiselle onnea arvontaa täältä korujentekomanian keskeltä!


Yes it my blog first giveaway and it's international one. totally fell in love making jewelry my self so I made three pairs of earrings to me to give to you. To enter the giveaway all you need to is just comment on below and leave your email address so if you win I can contact you. 

Good luck and hope you are all well!

Kommentit

  1. Osallistutaas saman tien, kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Pakkohan se on onneaan koittaa, vaikken roikkuvia korviksia osaakaa käuttää. Kyllähän sitä vois vaikka tulevan kesän kunniaksi opetella....

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana, tottakai! Kauniita ovat kaikki, erityisesti nuo punaiset houkuttaa <3 !

    VastaaPoista
  4. Nuo ensimmäiset ovat tosi kauniit! Osallistun kahdella arvalla. Pidän erityisesti asukuvistasi sekä kosmetiikkapostauksista; niitä on kiva lukea ja samalla saada hyviä vinkkejä mm. uusista tuotteista.

    VastaaPoista
  5. Hei!Kahdella arvalla ollaan mukana:)Ihana korvikset ja ihana sinun blogisikin...vaatepostaukset aina mielenkiintoisia, tykkään maustasi ja tyylistäsi ja siitä, ettet liikaa mainosta mitään...niin ja toki sinun hekkublogisikin pitää aina kurkata!Hyvää kevään odotusta ja jatkoa!:)

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan kiitos.
    Minä tykkään matka- ja aktiviteettipostauksista ja asupostauksista.

    VastaaPoista
  7. Ihana arvonta - kahdella arvalla koetan onneani;)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Kaikki on kivoja, mut valkoiset tai punaiset. Päivän asu jutut on aina kivoja. Susanna

    VastaaPoista
  9. Ihanat korvikset varsinkin punaiset. Kahdella arvalla mukana. Asupostauksia kivoine kuvine niistä tykkään.

    VastaaPoista
  10. Mukavan monipuolinen blogi!:) Seuraan Blogilistan kautta, joten kahdella arvalla mukana.

    -Sanski-

    VastaaPoista
  11. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)26. helmikuuta 2013 klo 10.42

    Upeita, ilolla olen mukana arvalla.

    VastaaPoista
  12. Kurvailin tänne aina Pinkkien korkokenkien blogin kautta, mutta nyt liityin lukijaksi. Eli kahdella arvalla mukana kauniiden korujen arvontaan.

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana ihanien korvisten arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Kauniita korviksia, yhdellä arvalla mukana. Ensimmäistä kertaa blogissasi ja ensimmäistä kertaa yleensäkin kommentoin kenenkään blogia.

    -Irmeli-

    VastaaPoista
  15. Ihanan kauniita, arvalla mukana.

    *Neutroni*
    neutroni@luukku.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!