Toveri K.


Eilen torstaina oli vuorossa blogin yhteistyökumppani Helsingin kaupunginteatterin vieraana katsomassa tammikuun loppupuolella ensi-iltaansa tullutta Toveri K näytelmää. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa mennessäni teatteria katsomaan. Tottakai olin lukenut HKT:n sivuilta seuraavan esittelyn:

Uusi, fantastinen historiadraama kertoo Stalinin kuiskaajan, Toveri K:n vaiheista diktaattorin lähipiirissä. Tapahtumia seuraa vaimo Aino, joka ei tiedä kummalle K on uskollisempi, perheelle vai puolueelle. Stalin hallitsee terrorillaan sekä kansaa, että Kremlin sisäpiiriä. Elämä on veitsenterällä kulkemista. Maanpetturin taistelua kommunismin maailmanvalloituksen puolesta ei mikään saanut häiritä. Vaikka Toveri K puolustaa vain aatetta, eikä yritä pelastaa vainoilta edes perheenjäseniään, hänkään ei voi olla varma suosikkiasemastaan. Edvard Radzinski maustaa yhä hurjemmaksi käyvää poliittista piirileikkiä ronskilla huumorilla ja yllättävillä käänteillä.

Lähdin siis oikeastaan ilman ennakkoluuloa katsomaan näytelmää, toki historia-fanina odotin historiadramaa, kukapa ei? Näytelmä yllätti, se on sanottava. Meidän porukassa katsojia oli neljä ja arviot vaihtelivat todella rajusti. Yksi meinasi kävellä kolmesti ulos, toinen sanoi loistavaksi. Historialliset faktat, päivämäärät, nimet ja vastaavat eittämättä pitivät paikkansa. Henkilöiden tunteistahan meillä on vain taiteilijan vapaus.


Minä luonnehtisin Toveri K:ta yhdellä sanalla sanottuna fyysiseksi. Sen näyttelijäsuorituksissa joutuvat näyttelijät kirjaimellisesti laittamaan koko kehonsa peliin. Kehonhallinta on todella kovilla. Vappu Nalbantoglu tekee aivan uskomattoman suorituksen, toiseksi suosikikseni nousi Valtteri Tuominen. Niin, enkä malta olla sanomatta Esko Roine, mutta vielä ei ole tullut vastaan näytelmää, jossa en olisi Esko Roineesta pitänyt. Lienee väärin nostaa vain muutamia näyttelijöitä esille, jokainen teki uskomattoman suorituksen. Toveri K on myös yleiselle fyysinen näytelmä, lipunmyynnin mainitsemat korvatulpat eivät olleet kolmosrivin paikoilta ollenkaan liikaa.

Sen sijaan myönnän, en ymmärtänyt lavastusta enkä paikoin ohjaustakaan. Ehkä taiteellisuuteni ei riitä? Tiedä häntä, keskityin siis ihastelemaan näyttelijä suorituksia mielelläni, mutta miten kuntopyörät liittyivät Staliniin, se tuskin selviää allekirjoittaneelle koskaan.

Näytelmä oli ennen kaikkea omakohtaisesti hyvin opettavainen. Yhdistettynä tämän näytelmän ja Tohtori Zivagon jälkeiset tunnelataukset, en yksinkertaisesti mene enää katsomaan aikakauteen liittyvä näytelmiä. En niitä, jotka käsittelevät kommunismia. Minun huumorintajuni tai taiteellinen ymmärrykseni ei riitä. Eikä sillä ole mitään tekemistä teatterin kanssa, tunnelataus kumpuaa jostain paljon syvemmältä. En karsasta kantaa ottavaa teatteria, mutta tämä aihe on omalla kohdallani nyt vatkattu pari kertaa niin syvien vesien kautta pintaan, että saa jäädä pinnan alle kauaksi aikaa.

Erilainen näytelmä ehdottomasti. Monin paikoin kokeilevakin, minusta ainakin. On hienoa nähdä HKT toteuttamassa upeaa ja isoa produktiota, johon oli upotettu paljon resursseja. Opettavainen teatteri, mutta omalla kohdalla hyvin eri tavalla kuin olin ajatellut.

Näistä tunnelmista hyvää perjantaita!



Finnish theater, so only in finnis unfortunately. But it was a good one.

Have a great Friday!

Kommentit

  1. Eiks tää oo se, josta ei pääse ulos, vaikka haluaiskin ;)?

    VastaaPoista
  2. Kuulosti jotenkin aika raskaalta kokemukselta ? Jotenkin tuo aikakausi on jo mielikuvissani hyvin musta. Olen lukenut paljon Soltzenitsyniä nuorempana, nyt tuntuu etten enään jaksaisi sitä aikakautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä omat tunteet näytelmän jälkeen olivat raskaita, teatteri itsessään ei. Kantaaottava ja raskaampikin teatteri eivät ole paha asia ja kannatan oikeastaan molempia, tämä aika kausi nyt iski vaan vähän liian syvälle omakohtaisesti :)

      Poista
  3. Kiitos teatteriterveisistä ja hyvää vkl!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!