New red blouse


Koen epäonnistuneeni. Olen shoppaillut 20 vuotta ja vieläkään ei ole mitään päällepantavaa.

Punainen on jo pidemmän aikaa ollut yksi suosikkiväreistäni. Se ei ole aina sitä ollut, mutta jokusen vuoden se on ollut oikea voimaväri. Minulla on päiviä kun mikään muu väri ei ole vaihtoehto, mutta on myös päiviä kun ajatuskin punaisesta oikeastaan hitusen verran kammoksuttaa. Tässä kokonaisuudessa punainen on kuitenkin pääosassa, muut värit ovat sen verran neutraaleita, että ainakin oma silmä hakeutuu punaiseen. Pusero on uusi, hyvässä alessa löydetty JUNAROSE:n sifonkinen pusero tarttui mukaan empimättä. Olisin halunnut siniseen taittavan turkoosinkin vaan kävi kuten alennusmyynneissä voi käydä, omaa kokoani ei enää ollut.

Jostain syystä alet ovat tuntuneet hyviltä tänä syksynä, ainakin omalla kohdalla. Olen läytänyt paljon kaikkea mielenkiintoista ja tarpeellista. Pari uutta työkelpoa puseroa (vaikka tässä puettukin vapaalle), uuden neuletakin ja uuden liivin. Samoin uusi, ennen joulu jo ostettu karvaliivi kuuluu tähän joukkoon. hyviä ja ennen kaikkea käyttökelpoisia vaatteita, joista kaikki menevät myös töissä, juuri sellaisia olen kaivannut lisää. Alesta ei pidä unohtaa kirjoja tai Iittalan outletin löytöjä, joissa kahvimukit menivät vaihtoon ja löytyipä lisää aterimiakin. Mukaan soppaan voinee laskea myös uuden tabletin kuoren, joka sekin oli varsinainen löytö. Kaikkineen ostoksia on siis paljon, mutta on sinne kirpparipinoonkin lähtenyt paljon. Tosin taitaa olla kierrätyskeskuspino, aikaa kirpparille on vähän rajallisesti, mutta ainakin ovat poissa kaapista (ja työhuoneessa laatikoissa nurkassa, jippii).

Mitä pidätte kokonaisuudesta? Olenko ainut joka on tehnyt suuren määrän hyviä löytöjä aleista?
Upeaa torstaita!



I feel like a failure! I've been shopping for 20 years and I still have nothing to wear.

I found this lovely red blouse on sale. And I must say, I've made some great finding on sale this season sale (meaning after Christmas). A lot of thins have been looking good and most of all, have been on a good sale. I've been getting a lot new, and needed office clothing like this blouse. Here styled for leisure time though. But I also made some great findings on Iittala to get some new Finnish design home stuff (mostly things for kitchen on that store). And we must not forgot the books I got. I love books and tend to read a whole lot. I have been cleaning my wardrobe as well, so there is space for new ones. Some balance you must always have.

What do you think on sales? How about your findings on sale?
Lovely Thursday!


Pusero/Bluse: JUNAROSE // Huivi/Scarf: Esprit // Farkut/Jeans: Evans //
Laukku/Bag: Longchamp // Kengät/Shoes: Pahlmroth


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Hyvä löytö - etkä varmaan ylläty, jos väriä kehun upeaksi;)
    Kivaa torstaipäivää sekä sinulle että hovikuvaajallesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule yllätyksenä ei, se on pakko myöntää ;)
      Hyvää torstaita! <3

      Poista
  2. Punainen on lemppari, joten tykkään vietävästi. Ja tuo huivikin on jetsulleen makuuni ja koko asu!

    Ihanaa päivää Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on aika uusi löytö, sen kanssa on vielä "käynnistamisongelmia" ei eksy niin herkästi kaulaan. Vään onhan se aika ohut vielä tällä hetkellä.

      Hyvää päivää Tiia! <3

      Poista
  3. Onpas nätti väri, oikein hehkut!

    VastaaPoista
  4. Tykkään punaisista vaatteista ihan hirvittävästi, vaikka itselläni ei niitä tällä hetkellä montaakaan ole. Pusero on aivan ihana; kaunis väri ja kiva malli ja sopii kaikin puolin erinomaisesti sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Tuo on kyllä kaunis malli, Junarosen vaatteet yleensäkin istuvat ihan todella hyvin mulle. Autuutta löytää hyvin toimiva merkki.

      Poista
  5. Punainen on niin paras väri (pinkin jälkeen). Punainen huulipuna kruunaa sitten kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  6. Red looks great on you!!
    xoxo

    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Punainen on upea väri sinulle mutta minulta ei löydy yhtään punaista vaatetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli. Punainen on vähän vedenjakaja, kaikki ei tykkää vaikka mikä olisi :)

      Poista
  8. Kaunis punainen väri, sopii sulle hienosti! Itse aina arkailen punaisen suhteen, ehkä jpulufiiliksen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulufiilistä mietin minäkin alkuun, mutta ei siitä kyllä sellaista tule. Ja punaisen sävyjä on niin valtavasti!

      Poista
  9. Oih, onpas kauniin värinen! Sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Kauniin värinen pusero, sulle sopii kyllä punainen(kin) hurjan hyvin!
    Itse olen tehnyt tosi maltillisesti aleostoksia tällä kertaa, mutta ne muutamat harvat sitäkin mieleisempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia. En tiedä mikä on pimahtanut päässä kun kaikki tuntuu olean just eikä melkein meikäläiselle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!