31.12.2017

Vuosi sitten - Metsän väkeä


Huomenna on 365 sivuisen kirjan ensimmäinen sivu.

Olen joskus vuosia sitten maininnut, että olen useamman vuoden osallistunut uuden vuoden juhliin. Ei voi sanoa, että kyseessä olisi pelkkä kaveriporukan juhla, ovat ne sitäkin, tunnen suurimman osan. Meitä vaan on paikalla semmoinen 80 henkeä, tilana on leirikeskus ja tarjoilut hoituvat kokkien ansiosta. Joka vuosi näissä juhlissa on myös teema. Olen koettanut panostaa teemaan jonkun verran, mutta viime vuonna teema osui niin kohdalleen, että halusin painostaa vähän enemmän. Metsän väki antoi mahdollisuuden päästä pukeutuman kokonaisuuteen josta olin haaveillut lapsesta saakka; Lumikuningattareksi. Tiesin vaan alusta saakka, että omat taitoni eivät riitä mitenkään päin.

Niinpä otin yhteyttä valtavan taitavaan ystävääni Carolin Pietrowskiin joka taikoi kasaan kokonaisuuden joka vastasi täysin tätä unelmaani. Samalla Karkki pääsi onnekseni paikalle myös meikkaamaan minut joten sain kokonaisuudessaan todella kauniit propit. Alla oleva mekko on joskus äitini tekemä, mutta Karkki muokkasi sitä aika reippaalla kädellä. Rinnassa olevassa korussa liikkuivat violetin siniset revontulet ja valot hohtivat niin sauvassa kuin olallakin. Oma Mieheni taas auttoi näiden teknisten sovellusten tekemisen kanssa.

Pakko sanoa, että nämä kuvat saavat hymyilemään. Olen tänäkin vuonna menossa amoihin juhliin, teema on Star Wars. Panostus ei todellakaan ole yhtä massiivinen kuin edellisissä juhlissa. Todennäköisesti se olisi ollut samaa luokkaa jos kroppa olisi pysynyt muuttumattomana, mutta tällä hetkellä lienee peris Jedikaapu se paras mahdollinen, mahtuupahan syömäänkin kunnolla.

Miten sinä vietät uuden vuoden?


Asu ja maskeeraus: Carolin Pietrowski

29.12.2017

Välipäivien puuhaa


Onnea ovat rauhalliset päivät.

Välipäivät vietetän koko perhe samassa paikassa. On vain rauhallista yhdessä oloa ja paljon "ei minkään" tekemistä. Päivällä kävelyitä ja kotona vietän aikaa paitsi Minin kanssa niin myös siivoten ja tavaroita järjestellen. Aloitin jo raskausaikana järjestämisen keittiöstä niin, että laitoin nimilappuja hyllyjen reunoihin  ja todettuani, että tällä tavalla saan jopa järjestyksen säilymään. Ei tätä millään tavalla voi minimalismiksi kutsua enkä myöskään usko että konmari olisi se oma juttuni kokonaisuudessaan. Sen sijaan koitan vaan noudattaa sitä, että tavaroista jokainen saa oman paikkansa. Samoin koitan luopua turhasta tavarasta.

Mikä sitten on turhaa? No vaikka neljä piirakkavuokaa ihmisellä joka ei leivo piirakkaa kuin muutaman kerran vuodessa. Jätin kaappiin siis yhden ja annoin pois muut. Sama karsinta tapahtui mm hiusten kihartimien ja monen muun asian kanssa. Koitan luopua tavaroista joita en käytä, olivat ne sitten ostaessa olleet miten hintavia tahansa. Sama toki siis myös vaatekaapin sisällön kanssa. Meille on tullut paljon erilaisia koreja ja jokaiseen niistä on kirjoitettu sisältö myös. Samoin kaikki kenkälaatikot ja vastaavat pahviset on valjastettu tavaroiden säilömiseen. En ole kovin kranttu sen suhteen millaisia laatikoita laatikoiden sisällä ja kaappien sisällä on. Hyllyillä olevia laatikoita katson sen sijaan kyllä, mielellään toki kauniita katsella siis laatikotkin.


No ei ne välipäivät kuitenkaan pelkkää siivoamista ole. Kävelyiden lisäksi salillekin on päästävä, edes kahdesti. Alkuviikosta kun olimme anoppilassa niin siellä ei sali ole mahdollinen mutta käveltyä tuli sitten sitäkin enemmän. Maisemat olivat kauniit ja kelikin suosi auringon suostuessa näyttäytymään kuten kuvista voinee päätellä. Kaikkineen siis todella kaunis maisema jossa kävellä. Vaunujen kanssa lenkeistä tuli ihan hyviä kummasti niistä vaunuista tulee vastusta.

Muutoin varmaan aika menee lukiessa, sain useamman hyvän kirjan lahjaksi. Dekkareita rakastavalle ihmiselle joulu oli oikein ilahduttavaa aikaa saadessani muutaman kaivatun dekkarin joiden pariin voi hyvin niinä hiljaisempina hetkinä hautautua. Varmasti kutsumme ystäviä kylää, joululta jäi ainakin juustoja sen verran tuhdisti, että lienee parastaolla syömättä kaikkia itse. Alkaa olemaan meinaan vatsalaukku koetuksella jo kaikki muut jouluruuat tungettuina masuun.

Miten teillä vietetään välipäiviä? Menevätkö ne töissä vai oletteko lomalla?

Aurinkoisia välipäiviä!

27.12.2017

No se paljon puhuttu Äidin Oma Aika


Päätät mikä sinulle on tärkeää sen perusteella mihin aikasi käytät.

Kovin monet puhuvat ruuhkavuosista, sanovat että aikaa ei jää mihinkään. On se, varsinaista tetristä kalenterien kanssa, mutta jotenkin olemme onnistuneet järjestämään meille molemmille omaa aikaa. Samalla päätettiin myös, että se oma aika ei ole kummankaan treenaaminen tai Miehen koulu pelkästään ja töitä ei tietenkään lasketa. Ajallisesti aikaa jää lopulta aika vähän, mutta on tässä ehditty ne tärkeimmät menot saada sopimaan. Itse olen ehtinyt viettämään niin rakkaan ystävän syntymäpäiviä (ylempi kuva) kuin irrottaa aikaa ropejen puolelle (brunssin ja ropen yhdistämisen autuutta alemmassa kuvassa.

Mitä se sitten vaatii, moinen palapeli. Meillä asia hoidetaan värikoodatulla sähköisellä kalenterilla, jota voi täyttää myös takautuvasti. Sinne pyritään laittamaan joka ikinen meno, oli se meno sitten omien kavereiden kanssa, treenaminen tai salilla käynti. Suurimpaan osaan menoista merkitään myös onko tarvetta autolle ja voiko Minin ottaa mukaan. Näin siksi, että voi hyvin olla että olen sopinut menon lapsen kanssa jolloin Miehellä on omaa aikaa. Autoja kun on yksi niin on hyvä tietää tarvitaanko jonnekin pääsemiseen autoa vai ei, toinen voi sen mukaan järjestellä menoja.

Totesinkin jo, että menot on värikoodattu vaan miksi ihmeessä? Käytännössä siksi, että erotamme kalenterista kumpikin nopeammin omat, yhteiset ja lapsen menot. Kyllä, Minilläkin on menoja (tai ainakin neuvoloita joissa molemmat pyrimme olemaan mukana). Omista harrastuksistani johtuen on myös "ehkämahdollisesti" menoja. Tosin ne ovat yleensä jossain puolen vuoden päässä ja varmistuvatkin useampi kuukausi aikaisemmin. On pidemmän aikavälin menoja jotka vaativat myös kotona aikaa ja sitten on niitä jotka tulevat nopeasti. Ja kaikki laitetaan kalenteriin. Jolloin myös tasapaino säilyy.

Ei tämä helppoa ole ja monesta kivasta asiasta joutuu karsimaan, mutta aika nopeasti se tasapaino kuitenkin löytyi. Tottakai se on vuoden päästä haettava uudelleen kun elämä on päiväkotiarkea, mutta ainakin tällä hetkellä tämä tuntuu toimivalta.

Miten teillä järjestellään menoja? Miten ruuhkavuosien keskellä kaikki saadaan hoidettua?


20.12.2017

Elämäntavat takaisin reilaan


Hikoile, hymyile, toista.

Jos jotain tosissani kaipasin puolesta välistä raskausta lähtien niin kyky liikkua. Etenkin viimeiset kuukaudet kaipasin salille niin että tuntui jo pahalta. Alkuun ja edelleen suurin osa liikunnasta tulee kävelyn muodossa. Nopeasti päätin, että joka ikinen päivä olisi kävelyllä käytävä. sivujuonteena tässä tietenkin Mini saisi nukkua vaunuissa päiväunensa. Kolmen viikon kuluttua olinkin siinä että kävin taapertamassa hissuksiin vaunujen kanssa ja nykyisin jopa ihan kävelemässä. Vauhti ei ole mikään päätä huimaava, mutta ulkoilu tekee kuitenkin hyvää. Ranteessa roikotettava Polar kertoo askelia kertyvän keskimäärin 10k päivässä. Noin viikko tasolla mitattuna. Aina ei samoihin lukemiin päästä, mutta se on kuitenkin tavoite. Pienen tekee hyvää ulkoilla ja niin tekee äidinkin.

Se oma laji on silti salilla käynti ja voiman haku. Hiljalleen olen sinnekin saanut palattua. Koitan kuitenkin tehdä sen fiksusti, joten huomenna marssin PT:n luokse joka ennen alan vaihtoa toimi 10 vuotta kätilönä. Helpompaahan se on treenata kun tietää missä kunnossa vatsalihakset ovat ja miten ne saa kuntoutettua. Korsetti lienee kuitenkin venynyt ja vanunut, joten aika saada se kursittua takaisin kuntoon. Onneksi tämä ei silti estä salilla hikoilua, vaikka osan liikkeistä joutuukin jättämään väliin niin saa siellä silti tehtyä tehokkaita tunteja. Hiljalleen sitten palatakin siihen määrään treeniä jota tuli tehtyä. Todellisuudessa kropalla kestää vuosi toipua raskaudesta, se ei tarkoita että olisi vaan levättävä laakereilla, ei ainakaan omalla kohdallani.Takaisin kuntoon, takaisin liikunta rutiiniin.


Vielä olisi kuitenkin hakusessa se omalta tuntuva laji, joka tasapainottaisi salia. Uimassa olen käynyt aika ajoin, mutta jotain muutakin kaipaisin. Ehdottomasti ei mitään samaan aikaan joka viikko tapahtuvaa. Se on salin hieno puoli, saan yhtä hyvän treenin aikaan sekä neljältä iltapäivällä, kymmeneltä aamulla kuin kasilta illallakin. En myöskään ole mikään jumppaaja. Kahdella vasemmalla jalalla kun on varustettu niin turhaudun lähinnä erilaisilla tanssillisilla tunneilla, vaikka tanssin kehonhallinta kiehtookin. Kaipaisin lajia joka on hauskaa, jossa tulee hiki ja jota voi harrastaa säännöllisen epäsäännöllisesti niiden omien menojen seassa.

Luulen, että jossain vaiheessa vastaan tulee vielä sopiva laji, sitä on tässä hyvin aikaa etsiä ensi vuoden alusta alkaen. Siihen saakka luulen että kävely ja sali tuettuna ajottaisella uinnilla ovat ne oikeat lajit.

Ja onhan kävelyssä sekin etu, että näkee kauniita maisemia ja aurinkoa näin sydän talvellakin. Alla kuvaa Espoosta Ruukinrannasta jossa tulee käytyä kävelyllä usein. Itseasiassa raskausvatsan kuvatkin otettiin siellä. Meri on tärkeä, onneksi sen äärelle pääsee usein. Isomman taas sitten keväällä.

Mikä on sinun lajisi liikkua? Mikä innostaa treenaamaan?


18.12.2017

Täällä jälleen


Valmiina haasteeseen, valmiina palaamaan.

Tiedättekö mikä on vaikeinta pitkän blogitauon jälkeen? Palaaminen takaisin kun ei tiedä miten aloittaisi postauksensa. Huomasin tässä kaipaavani blogia ja tänne kirjoittelua, mutta samalla myös vaihtelua siihen mitä ennen kirjoitin. Rakastan kyllä edelleen kosmetiikkaa ja asukokonaisuuksiakin tulee kasattua, vaan elämässä on muutakin. Ovat muut harrastukset ja menonsa, sekä tietenkin meidän pieni lokakuussa syntynyt tyttäremme Mini. Kirjoitettavaa siis riittää haparoivasta "Mamma takaisin kuosiin" projektista alkaen "Mitä kaikkea omassa vaatekaapissa olikaan" ajatelmien kautta loppuen aina "Meillä asuu pieni Mini" jutteluihin.

Blogi sinällään pitää mielestäni olla kirjoittajansa näköinen ja tällä hetkellä elämässä on sen verran monta asiaa menossa, että tuskin osaisin pitää blogia enää pelkästään asuihin ja kosmetiikkaan keskittyvänä. Vaikka toki en ole niitä kumpaakaan unohtanut missään vaiheessa, varmasti niitäkin tulee jossain vaiheessa enemmän, mutta alkuun niitä kuulumisia.

Aloitetaan siitä suurimmasta, pienestä kaksi+ kuukautta vanhasta neidistä Ministä. Lokakuun alussa elämäämme saapui pieni ihana neiti joka on sulostuttanut päiviämme sen jälkeen valtavasti. Mini on kiltti lapsi, vaikkakin ilmeisesti perinyt äitinsä malttamattomuuden. Asioiden pitää tapahtua heti samantien, pienellä on paljon vauva-asiaa toimitettavana. Vaikuttaa olevan vähän on/off tapaus tämä, viuhtominen eri suuntiin on valtaisaa ollut alusta saakka. Joko siis viuhdotaan tai sitten vaan ollaan paikallaan. Utelias kuin mikä, pää pyörii kuin pöllöllä. Viimeaikoina parasta on ollut istua äidin tai isän sylissä ja ihmetellä kuivausrummussa edes takas hurraavia pyykkejä (pääosin neidin omia puklurättejä). Ihana kuin mikä, tämä äiti on rakastunut.

Vaan ei se pelkkää Miniä tämä elämä ole, samalla kun neiti kasvaa niin pyrin minä pääsemään takaisin fyysiseen kuntoon. Fyysiset kivut veivät kesästä eteenpäin voimat joka päivä ja edessä on tällä hetkellä aikamoinen urakka. Vaan toisaalta, olen tehnyt sen kerran jo aikaisemminkin, teen toistekin. Onneksi on tukijoukot tähänkin hommaan. Toki käymme Minin kanssa joka päivä lenkillä (pahimmissa lumituiskuissa jää kyllä väliin), mutta paluu kuntosalillekin on tapahtunut. On se vaan mun laji.

Sen lisäksi on omaa aikaa ehtinyt olemaan muutenkin. Ei tietenkään samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta on tässä ehtinyt näkemään ystäviäkin ja tottakai sopimaan myös ensi vuodelle jokusen projektin joita työstää harrastuksien puolella. Niistä kaikista kuitenkin myöhemmin, kun ovat enemmän ajankohtaisia.

Hiljalleen siis paluu tännekin, on tätä kirjoittelua vaan ollut ikävä. Loppuun vielä kuvaa meidän pienestä joka tänään sinnikkäästi koitti ennen lounaalle lähtöä möngertää eteenpäin lattialla. Kunnes sitten niska väsyi eikä enää näkynytkään kuin lattiaa. Uteliaalle pienelle se oli tietenkin aivan valtava takaisku.

Mitä teille kuuluu?


5.8.2017

Pitkä mekko mahalle


Aina joskus omasta vaatekaapista löytyy aarteita.

Olen joskus aikanani, siis todella aikoja sitten, hankkinut itselleni uskomattoman hyvästä alennuksesta pitkän mekon joka on äitiysmallia. Mamma malli oli vähän vhinko ja mekko jäi käyttämättä. En kuitenkaan koskaan hennonnut heittää pois tai myydä mekko joka oli muuten niin mahtavaa materiaalia ja valtavan kaunis. Niinpä se on mekko on sitten ollut kaapissa hyvän tovin jos toisenkin. Vaikka pääosin olenkin heittänyt kaikki vanhat vaatteet pois ja pitänyt vain sopivat niin kieltämättä olin valtavan onnellinen löydettyäni tämän kaapista kesävaatteiden alta. Raskauden aikana olen kaivannut muutamaakin pois heittämääni ja myymääni vaatetta. Toisaalta uskon edelleen siihen että oli parempi hankkitutua vanhasta eroon kuin vaan säilöä kaikki.

Mekosta mahtavan tekee ennen kaikkea se, että se huolimatta trikookankaastaan on oikeasti ilmava ja hengittää hyvin. Kun vaatteet yksi toisensa jälkeen jäävät pieneksi niin vaatekaapin käytettävien vaatteiden määrä kutistuu kummasti. Näin vaatteita rakastavalle ihmiselle se on ollut aidosti todella vaikeaa kun valinta on tehtävä muutamista housuista ja kourallisesta muista vaatteista. Kun samalla kaapissa odottavat Barcelonasta ja Lontoosta ostetut vaatteet joita vuodenvaihteessa tuli haettua.

No, eipä tämä niin kauaa kestä tämä vaihe, ein ainakaan enää. Reippaan pari kuukautta vielä ja uusi tulokas on täällä. Onneksi on muutama luottovaate joiden kanssa jatkaa sinne lokakuulle saakka.

Hyvää lauantaita!

Bolero: VeroModa // Mekko: Debenhams // Kengät: Deichmann // Laukku: Mango

19.6.2017

Raskausajan pelastajat


Lapsi on tila sydämessäsi jonka et tiennyt olevan tyhjä.

Raskaus on edennyt täällä hiljalleen jo viimeiselle kolmanneksen alkupäiviin saakka ja tässä on tullut koettua jos jonkinmoista kremppaa. Vaan sehän ei tarkoita, etteikö niihin vaivoihin olisi useampaakin vippaskonstia jotka on opittu tavalla tai toisella. Pääosin apuna ovat olleet muiden blogit ja youtube jos mikä on auttanut kummasti. Ajattelin siis muutaman näistä vinkeistä jakaa, joka ensimmäinen liittyy ruokailuun:

Lisää kuitua ja vettä:

Söin aika vähähiilarista ruokaa ennen raskautta ja hiljalleen olen väkisin oppinut syömään kuitujalisää. Aavistus mysliä aamujugurtin sekaan jossa entuudestaan on jo vadelmaa. Samalla mukaan on päässyt hapankorppu pääosin aina juustolla ja kurkulla. Lounaalla säännön mukaisesti koitan saada syötyä myös riisiä tai perunaa ja sama toistuu uudelleen päivällisellä.

Tietysti jos syö muutenkin leipää/riisiä/pastaa/perunaa/vastaavaa niin samaa ongelmaa tuskin on, mutta näin kun en ole oikeasti sitä kamalasti syönyt niin kyllä tässä on saanut opiskella millä sitä saisi ruokavalioon mukaan. Pääsosin jotta ei olisi nälkä siis tämä kuidun lisääminen. Kaura on oma suosikkini jota lisätä, niin vatsa ei pääse turpoamaan pahasti.

Veden juonti on tärkeää muutenkin, mutta se on tuntunut vielä tärkeämmältä tällä hetkellä kun keho koittaa ylläpitää parhaansa mukaan myös lapsenkin nestetasapainoa ja vedessähän tuo lilluukin. Joten työpöydälle kannu ja kotona koko ajan vesimuki vieressä. Olen lopulta huono juomaan vettä vaikka kuinka koittaisin muuta väittää, niin kyllä täällä on mietitty jo kaikki kikat. Toimivin on pitää kotonakin vesikannua ja mukia vieressä.


Kuivuvan ihon pelastajat:

Minulla on olemassa herkkä iho ja jo ensimmäisellä kolmanneksella, ennen kuin raskaus edes näkyi mihinkään niin alkoi ihoni kuivumaan. Kokeilin erilaisia perusrasvoja, mutta mikään ei tuntunut auttavan kunnolla. Kunnes sitten hermostuksissani päätin kokeilla oliiviöljyä. Se olikin sitten siinä, aamusta ja illasta oliiviöljy iholle niin kutina on kadonnut. Jotain ihon kuivuudesta kertoo sekin, että öljy ei todellakaan jää ihon pinnalle vaan katoaa ihon sisälle hyvin nopeasti tällä hetkellä.

Toinen on suihkussa käytettävä vauvaöljy. Viimeisenä kaikkien pesujen ja vastaavien jälkeen vielä vauvaöljy ihoon niin saa sitäkin kautta kosteutta. Kumpikin näistä kokeiluista meni idealla: tuleepahan muutakinkäyttöä jos ei toimi itsellä. Näemmä toimii, eikä hinta ole mikään päätä huimaava.

Turvonneet jalat ja jatkuva kuumuus:

Ikävin vaiva on kehon turvotus johon auttaa se veden juonti ja riittävä kävely. Totuus on kuitenkin, että eivät nekään kaikkea pelasta. Hiljalleen jokainen mahdollinen keino on otettu käyttöön tämän helpottamiseksi. Pidän jalkoja koholla tai edes vaakatasossa niin usein kun voin. Koitan hieroa pohjeita säännöllisesti ja mies hieroo jalkoja liki joka ilta että neste saadaan liikkeelle.

Käyttöön on myös otettu niin tukisukkahousut kuin tukisukatkin. Toki kaupasta saatavat sellaiset, Prismasta ja Lindexiltä olen omiani hakenut ja ihan ovat toimineet. Muutamat lentokentältä ostetut ovat myös olleet käytössä. Sen suurempaa ihmettä en näihin ole löytänyt ja olo on kohtalaisen tukala aika ajoin, mutta tilaipäinenhän tämä tila on. Alimman kuvan piparminttusuihke on myös auttanut jonkin verran, se kulkeekin mukana ja tulee suihkittua pahempina hetkinä koipuun vaikka sukkien läpi.

Kasvava vatsa aiheuttaa myös jatkuvaa kuumuutta. Tuulettimat ovat olleet kovassa käytössä ja se onkin se paras mahdollinen tapa ainakin itselleni saada vähennetyä lämpöä. Toki myös se, että järjestäen kieltäydyn pitämästä etenkään huonolaatuisia tekokuituja on auttanut. Pellavahousut ovat pelastaneet tähän mennessä lämpimimmät päivät.


BellyBelt:

Tämä on oman raskauteni ja vaatekaappini totaalinen pelastaja. Saan pidettyä edelleen omia housujani pääosin vaikka ajoittain kaivankin ne ainoat äitiyshousut kaapistani. Bellybelt on tilattu Brittien Amazonista ja auttaa kyllä ihan valtavan paljon siihen ettei ole tarve investoida muihin housuihin.

Paitojen osalta ostin kolme toppia ja kaksi t-paitaa joilla on menty kohtalaisen hyvin. Ostin myös kolme semmoista tuubia, joilla jatkaa helmaa. Näiden yhdistelmällä ja ahkeralla pesemisellä kaikki muu onkin sitten melkein omasta vaatekaapista. Muutama mekko ovat mallia äitiys ja muutama puolestaan muuten toimivia, mutta kohtalaisen edullisella olen kuitenkin onnistunut selvämään. Ideana vaatteissa on ollut, että niitä voisi kaikkia pitää vielä raskauden jälkeenkin - pitkäänkin. Tosin tiedostan kyllä, että todennäköisesti kurotan samantien kun mahdollista kohti kolmea laatikkoa vaatekaapin ylähyllyllä jonne on säilötty vaatteet ennen raskautta.

Jakuissa taas käytössä ovat enää ne vyötärömalliset ja bolerot. Toimivat töissä riittävän hyvin. Pidemmät jakut alkavat näyttämään hiljalleen tyhmiltä omaan makuuni tämän pallon kanssa, joten parempi vaan mennä lyhyemmillä, ne kun tuntuvat sopivan vaikka vatsa kasvaakin.

Yöuni:

Ai mikä? Tunnun joko nukkuvan 10h putkeen tai en nuku ollenkaan. Raskaustyyny on auttanut selän kanssa, mutta tasaista unta se ei ole tuntunut takaavan. Saatan herätä 04:45 kuten tänä aamuna ja olla äärettömän priteä. Tai saatan nukkua kasiin saakka ja silti ylöspääseminen on vaikeaa. Siihen en ole löytänyt en sitten niin mitään keinoa. Ei voine kun vaan syyttää hormoneja. Jos jollain on tarjoilla kikka siihen miten yöuni olisi tasaista niin kuulisin mielelläni.

Sellaisia vinkkejä ja kokemuksia täällä.

Aurinkoista maanantaita ja upeaa juhannusviikkoa!


5.6.2017

Työvaatteet


Denim on elämäntapa.

Montakohan aamua nämäkin farkut ovt pelastaneet? Nämä ja samaa mallia ja väriä kaapissa olevat kahdet muut ja yhdet tummemman siniset. Olen noin kaksi vuotta takaperin ostanut ensimmäiset GAPin farkkuni ja sen jälkeen en olekaan muita päälleni pukenut kuin äärimmäisen pakon edessä. Nykyisin saan tilattua verkosta nämä suoraan, jokaiselta Irlannin reissulta on kotiin kannettu myös. Nämä tuntuvat istuvan kuin valettu pituudestaan lähtien loppuen istuvuuteen vyötäröllä ja lantiolla. Tällä hetkellä tosin sitä vyötärön istumista pitää avustaa hienoisesti Bellybeltin avulla, mutta ainakin toistaiseksi olen selvinnut ilman niitä kaappini ainuita mammafarkkuja. Nekin GAPin kyllä ja alesta ostettu keväällä. eiköhän niiden aika vielä tule niidenkin.

Farkut ovat itselleni se luottovaate jonka kanssa sitten voi kaivaa kaapista puseron ja jakun seuraksi ja lähteä ulos suuremmin mitään ajattelematta. Sama kokonaisuus noin käytännössä on päällä töissä koko ajan. Vaihdellen sitä alla olevaa paitaa ja jakkua tai kuten tässä kohdassa boleroa. Olen kokenut raskausmahan kanssa boleron toimivan töissä vähän paremmin kuin perinteisen jakun jota ei siis tarvitse edes haaveilla enää saavansa kiinni, tosin ei liene kovin tarkoituksenmukaistakaan näin toisen kolmanneksen puolenvälin jälkeen enää, että mahtuisi ainakaan samat farkut kiinni.

Ja sitten on se itselleni kokonaisuuden kruunu eli huivi. Mummini aikanaan opetti että naisella on aina oltava huivi kaulassa. Mummi toteutti tätä kuolemaansa saakka ja itse omaksuin jo alle parikymppisenä saman tavan. Huivikokoelman kerääminen on hiljentynyt viimeaikoina saatuani ne muutamat himoitsemani klassikkohuivit itselleni, mutta edelleen on vaikea kävellä huivien ohi mitään ostamatta. Joillain se on kengät, toisilla se on laukut. Itselläni se on ennen kaikkea huivit, mutta onhan noita kenkiä ja laukkujakin tullut haalittua aikamoinen kasa. Hiljalleen tosin olen karsimassa laukuista pois, keinonahkaisia ei ole vuosiin ollut kaapissa ja alkaa olla aika vähentää niitä nahkaisiakin pois - Paitsi Longhamppeja. Jokaisella olkoon se oma heikkoutensa muodissa ja minulla se on se yksi merkki laukkuineen. Todellinen rakkaus kestää vuosikausia, vanhin käytössä oleva on ostettu 1998, johan se on täysi-ikäinen sekin.

Millainen on teidän vakio työvaatetuksenne?

Upeaa uutta viikko ja ihania kesäkuisia päiviä!

Bolero: Vila // Paita. Uniqlo // Farkut: GAP // Huivi ja tossut: Tommy Hilfiger

3.6.2017

Vuoreton trenssi - Hyvän palvelun tarina


Asiakaspalvelu ei ole osasto, se on jokaisen työ.

Kävin tämän viikon maanantaina miehen kanssa kävelylä. Samalla kun kiskoin verkkareita ja pidempää neuletakkia ylleni voin sanalla sanoen huonosti. En ollut tyytyväinen mihinkään vaatteeseen kaapissani ja mikään ei oikeastaan tuntunut hyvältä. Vain farkut tuntuivat istuvan ja mikään ei vaan yksinkertaisesti tuntunut hyvältä yllä. Neuletakissa kuitenkin koin oloni jotakuinkin siedettäväksi ja niinpä suunnistimme kävelyn lopuksi ostoksille. Jos löytäisin saman tyyppisen toisenkin. Kävelin ostoskeskuksen liikeeseen ja lähdin kolme vaatteen kanssa puoli tuntia myöhemmin liikuttuneena hyvästä palvelusta ulos.

Mitä tapahtui? Kaksi myyjää vastasi toiveeseeni etsiä neuletakkia, en koskaan tosin saanut sellaista neutakkia kun halusin, mutta pehmeästi kumpikin myyjä ehdotti vaatetta toisensa jälkeen. Vaatetta jotka aidosti istuivat hartioilta ja rintakehästä hyvin. Vaateita joihin vatsa mahtuisi niin nyt kuin syksylläkin kuin lapsen synnyttyäkin. Ostin paidan jonka alle riittää pelkkä toppi sekä pidempi kangasta oleva vaate joka malliltaan on neuletakin tyyppinen. Nämä kumpikin alennustangosta. Toinen myyjistä ehdotti tätä trenssiä ja katsoin sitä epäillen, mutta sovitin. Enkä olekaan sitten muuta takkia pitänytkään. Vuoreton ja kevyt trenssi menee koko kesän ja syksyllä, uudelleen vielä sisätakkina talvella. Tämä istuu uskomattoman hyvin nyt, mutta eittämättä myös raskauden jälkeen. Normaali hintaisena toki hintavampi kuin alennuksessa olleet, mutta tiedättekö kun joku vaate saa hymyilemään joka päivä, niin se mielestäni on ostamisen väärti ehdottomasti.

Miten teidän takkinne tällä hetkellä? Vai tarvitaanko kesälle edes takkia?

Aurinkoista lauantaita ja onnea koulunsa päättäneille sekä heidän vanhemmilleen! Oikein hyviä juhlia tälle päivälle mikäli teillä seillaisia vietetään!

Takki: Vila // Huivi: Stockmann // Laukku: Longchamp //
Farkut: GAP // Kengät: Tommy Hilfiger

1.6.2017

Oikeus arvostella toisen ulkonäköä?


Saatat nähdä taistelun, mutta et luovuttamista.

Sain äsken edelliseen merkintääni kommentin, jossa todettiin että olen alkanut rupsahtaa vaikka muutama vuosi sitten olin semihehkeä kurveineni. Siis niine samoine kurveineni, läskeineni, joiden kanssa voin valtavan pahoin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kurvit joissa ei ollut lihasta ollenkaan ja joiden kanssa en voinut hyvin. Sitten aloitin elämän muutoksen jonka seurauksena läskiä tippui pois yli 30kg ja lihaksia tuli tilalle enemmän kuin riittävä määrä. Nyt sitten tammikuussa perheemme kohtasi ilouutisia ja saamme lapsen syksyllä niin kehoni on muutoksen myllerryksessä uudelleen vatsan kasvaessa etenkin tällä hetkellä varsin mahtavaa vauhtia. Tunnen olini väsyneeksi koska sekä verenpaine että hemoglobiini huitelevat todella alhaisissa lukemissa. Lukea, että olen alkanut rupsahtamaan ja samalla katson kuvia joiden ottohetkellä voin todella pahoin niin saa miettimään välillä, miten ihmeessä ihmiset jaksavat tulla jakamaan moisia kommentteja.

Minä luen blogeja siksi, että saan niistä iloa ja inspiraatiota. Jos on aihe joka ei kiinnosta tai jos sattuisin jostain syystä kokisin bloggaajan ulkonäön muuttuneen niin ei kävisi pienessä mielessäkään että jättäisin siitä kommentin. Etenkään muodossa "Tämäkin alkanut rupsahtamaan..." Ihan kun en itse lukisi kommentteja vaan kirjoittaisin tätä jotenkin ulkopuolisena? Tottakai luen ja vastaankin niihin.

Tämä ja sitä edeltänyt vielä arvoituksellisempi kommentti sai miettimään vielä enemmän sitä mikä tarve ihmisillä on internetin aikana arvostella toisten ulkonälöä? Kenen oloa se oikeasti helpottaa että saa haukkua jonkun itselleen tuntemattoman ihmisen lyttyyn? Kenelle tulee parempi mieli siitä, että saa solvata toista ihmistä?


Itse koen sen olevan niin, että on aikaa joko elämän positiivisiin tai negatiivisiin puoliin. En todellakaan jaksa käyttää energiaani siihen, että solvaisin muita tai kävisin jättämässä negatiivisa kommentteja toisten blogeihin. Tai että velloisin kateudessa tai muutenkaan jaksaisin antaa aikaani ja energiaani negatiiviseen olemiseen. Mutta ehkä jotkut sitten löytävät elämäänsä sisältöä siitä että käyvät haukkumassa bloggaajaa. Tietenkin, bloggaajaahan saa haukkua ja koska tämä on esillä niin oikein on siihen laittanut itsensä tyrkylle arvosteltavaksi eikö niin? Ei siis suinkaan siksi, että kokee voivansa jakaa omaa tyyliään jos joku siitä vaikka insiroituisi, samalla tavalla kun itsekin inspiroituu. Kenties jakaa blogiinsa ne kosmettiikkailonsa jota ainakaan allekirjoittaneen puoliso ei muuten jaksa kuunnella ollenkaan.

En oikeastaan käsitä mikä oikeus kenelläkään on arvostella toisen ulkonäköä? En ole koskaan käsittäyt. Toki, olen aina ollut ylipainoinen, lapsesta saakka oikeastaan. Enkä koskaan tule normaalipainoinen olemaan, pääosin koska en ole valmis tinkimään lihasmassastani. Minusta on lähinnä huvittavaa että joku tällä hetkellä kommentoi mitään ulkonäöstäni, tottakai painoa on tullut. Vatsassani kasvaa toinen ihminen. Tottakai olen ajoittain nuutuneen näköinen, se toinen ihminen vie energiaa minustakin.

Vaan oikeasti kaksi vuotta sitten vielä olisin lähinnä itkenyt, itkenyt sitä että olen ruma ja rypenyt yhdessä kommentissa päivä tolkulla. Miettinyt mikä minussa on vikana ja solvannut itseäni tavalla jota en koskaan sanoisi kenestäkään muusta. Olisin uskonut sen, mitä se yksi negatiivinen kommentti sanoo, huolimatta siitä mitä kukaan muu olisi sanonut. Olisin oikeasti ollut sitä mieltä, että olisin rupsahtanut, ruma ja kammottava. Uskon, että on olemassa useampi ihminen joka kokee tällä tavalla edelleen, huolimatta siitä miten upeita he ovat. Useampi ihminen joka vastaavan kommentin edessä jää miettimään vain tätä kommenttia ja unohtaa ne kaikki postiiviset. Heille haluan sanoa: Te olette upeita juuri tuollaisena kun olette. Pääosin moiset kommentit nousevat kateudesta, ne on syytä jättää omaan arvoonsa.

Ihmiset hyvät, koitetaan ennemmin antaa sitä positiivista palautetta kun negatiivista ja jos ei voida sanoa mitään positiivista niin ollaan hiljaa eikös? Onneksi tiedän että teissä lukijoissa on paljon fiksuja ja ihania ja upeita ihmisiä joille ei tulisi mieleenkään vastaavia kommentteja jättää.

Aurinkoista kesäkuuta kaikille!

23.5.2017

Äitiys"muoti"


Jokaisella on oikeus pukeutua kauniisti.

Sohaisen nyt aika varmasti muurahaispesää kun sanon että tähän mennessä Suomalaisissa kaupoissa näkemäni äitiysvaatteiden malli ja kuosit ovat pääosin kammottavaa katsottavaa omaan makuuni. Vaan antakaas kun perustelen: Olen hyvin pitkään pitänyt klassisista vaatteista. Nautin pukeutumisessani yksinkertaisesti ja kauniisti leikatuista vaatteista jotka istuvat sieltä mistä pitääkin. Olen löytänyt useampi vuosi takaperin itselleni sopivat farkut, ne jotka istuvat ja tiedän miltä hyvän näköiset farkut voivat näyttää. Pidän paljon mustaa, valkoista ja sinistä unohtamatta ajoittaista punaista väripilkkua. Ostan usein laatua ja pidän samaa vaatetta vuosia.

Sitten on ne näkemäni raskausvaatteet. On hyvin paljon värikkäitä kuoseja joita kestän itseni päällä todella huonosti, en koe oloani kotoisaksi kukkamekossa vaikka se olisi miten hillitty tahansa. Käytän hyvin vähän keinokuituisia vaatteita, en ollenkaan jos sen voin vaan välttää ja usein äitiysvaatteet ovat ihan ymmärrettävästi ko materiaaleja, pitäähän niiden venyä kasvavan vatsan mukana. Leikkaushan on hyvin usein mahdollisimman säkki eikä minusta taas pyöristyvää mahaa ole tarve verhota säkkiin, en ole lihava, olen raskaana vaikka ylimääräisiä kiloja on toki kertynyt niitäkin.

Sitten ovat ne kauniit, hyvin leikatut vaatteet joissa on hintakin sitten samaa luokkaa. Hinta joka saa lähinnä kauhistumaan ottaen huomioon miten vähän aikaa sitä vaatetta oikeasti käyttää. Maksaisin kyllä sen hinnan paidasta jos sille olisi käyttöä puolta vuotta pidempään.


Olen siis suomalaisten kauppojen kanssa täysin pattitilanteessa. En suostu pukemaan päälleni säkkiä ja vielä vähemmän yltiövärikkäitä kuoseja. Farkuissa selviän, kiitos BrittiAmazonista tilatun BellyBeltin, toivoakseni todella pitkälle. Kesälle löysin onneksi kaapista muutaman hameen joita voi myös pitää, yhden mekon tilasin Briteistä. Kaprit haluaisin vielä mutta jäänee haaveeksi. Paidat olen tilannut kaikki Briteistä ja Saksasta. Omissa vaatteissa on jonkun verran käyttökelpoisia mutta ei kauaa. Maaliskuussa ostin muutaman leikkaukseltaan hyvän puseron Primarkista. Eivät tyyliäni oikeasti mutta olen pitänyt tällä hetkellä kiitettävän usein. Pidin joskus moisia a-mallisia sifonkiunelmia enemmänkin joten ei kovin kaukana siitä mistä pidän.

Vaan alkaa olemaan vastassa se kun vanhat paidat eivät mahdu enää. Mistä siis inhimillisen hintaisia ja kauniita äitiysvaatteita? Mikä on paras kikka kolmonen jolla te selvisitte raskautenne pukeutumisesta?

Kaikki kuvan vaatteet on ostettu ennen raskautta.
Housut: GAP // Muut: Tommy Hilfiger

16.5.2017

Kevät ja rakkaus raitoihin


Miksi mekko? Koska olen kyllästynyt housuihin.

Tai ainakin olin viikonloppuna. Tämä aurinkoisessa kelissä otettu kuva on otettu mekosta jonka ostin tammikuussa saman tien kun näin sen. Olen kauan haaveillut raitamekosta joka oikeasti ja aidosti sopisi ylleni kunnolla. Haluan siihen siis leikkauksen enkä vain semmoista perus tuubia. Tiedätte kyllä millaisista mekoista puhun.  Kuvassa ei sitä näe, mutta haluan myös, että mekossa on hihat, tässä on sellaiset. Eivät kovin pitkät mutta varsin sopivat kesään.

Näin mekon jo tammikuun puolen välin tienoilla Stoccalla enkä oikeastaan ajatellut vaan ostin mekon. Viikkoa myöhemmin tein raskaustestin ja totesin, että saattaa olla että mekko ei vielä tänä kesänä pääse käyttöön. No onhan siinä venymisen varaa, mutta malli ei kyllä rehellisesti ole kasvavalle vatsalle mikään paras mahdollinen. Sehän on leikattu häivyttämään vatsaa, ei suinkaan antamaan sille tilaa. Parin vuoden etsinnän jälkeen ei mekon osto kuitenkaan harmita, eiköhän se 2018 tule sitäkin ahkerammin sitten käyttöön. Sen verran hyvin itseni jo tunnen että tiedän käyttäväni raitavaatteita kuitenkin joka ikinen kevät ja kesä. Rennommalla yhdistelmällä viikonlopun kunniaksi. Tämä sopii kyllä hyvin myös lyhyen jakun ja boleron kanssa töihin jolloin jalkaan voi vetää baltsut tai sitten korot.

Mikä on teidän kevään luottovaatteenne?
Aurinkoista alkuviikkoa!

Takki: MarksSpencer // Mekko ja tossut: Tommy Hifiger 

14.5.2017

Äitienpäivä


Äiti ymmärtää lasta ennen kuin tämä itsekään tietää mitä tarvitsee.

Tänään on äitienpäivä, päivä joka tänä vuonna on hyvin erilainen itselleni. Tämä on, toivottavasti, viimeinen kerta kun olen itse "vain" lapsi. Kun ostin äidilleni kortin jossa luki "Hyvää äitienpäivää äidille" sen sijaan, että siinä lukisi "Hyvää äitienpäivää äidille ja mummille". Viimeinen äitienpäivä kun aamiainen ei tule sänkyyn kannettuna ja kun en vain teeskentele nukkuvaa samalla kun pelkään keittiön hajoavan sen sileän tien.

Minulle äiti on ollut aina valtavan tärkeä ihminen. Tottakai me tappelimme kun olin teini, kun on kaksi naista jotka menevät ylös alas temperamentilla niin ei siinä räjähdykseltä säästy. Siitäkin huolimata tiesin aina, että äitiin voi luottaa. Äidin kanssa käytiin lenkillä kun olin lapsi, minä poljin pyörällä ja äiti juoksi. Jätin pyörän käännöspaikan mäen päälle ja juoksin vastaan ja juoksin mukana loppumatkan käännökseen kunnes taas poljin kotiin vieressä.

Äidin kanssa käytiin ja käydään edelleen teatterissa, kulttuuria katsomassa. Muistan ne lukuisat reissut ihan lapsuudesta viimeisimpään saakka ja seuraava onkin onneksi jo kesäkuussa edessä. Äidin sylissä istuttiin lapsena kun tahkottiin lukihäiriön läpi ja koitettiin opetella lukemaan. Sen jälkeen luettua tulikin ahkerasti ja tutuksi tuli lause "Ihan sama mitä lukee, kunhan lukee". Useampi kirja tuli kirjakerhojen kautta äidiltä vinguttua ja hyvin usein saatuakin.


Äiti antoi oman rakkautensa reissaamiseen eteenpäin ja matkailu antaa valtavasti elämyksiä edelleen. Kerta toisensa jälkeen se antaa uudelleen ja uudelleen mahdollisuuden nähdä kaikkea uutta ja kokea. Äiti kun on aina panostanut kokemukseen enemmän kun vaikka isoon omakotitaloon ja siitäkin olen kiitollinen, kokemukset tuovat muistoja valtavan paljon mukanaan.

Äiti on myös se, joka on kantanut niiden kaikkein pahimpien läpi. Äiti oli se, jolle saattoi itkeä kaikki maailman huolet. Ja jolle edelleen saatan soittaa oli ongelma isompi tai pienempi. Pienemmät ongelmat lienevät tasolla "Mitä multaa mun pitää ostaa mun limoviikunoille" kun joskus heinäkuussa mieleen tulee mullat vaihtaa. Tai kuten viimeisimpänä, koska minä en osaa ommella: "Voitko äiti paikata mun farkut ettei tartte näin raskaana ostaa uusia kun nämä menee nämä vanhat isot vielä". Mitäkö äiti vastasi? "Voin paikata". Pienemmät ja isommat asiat, kaikki niin tärkeitä.

Äiti on antanut myös minulle sen tärkeimmän, tajuamisen siitä, että minä voin olla äiti joka matkustaa, käy teatterissa ja tekee kohtalaisen urankin vielä töissä. Koska sitä äiti ennen kaikkea tällä hetkellä on: Esikuva tyttärelleen siitä, millainen äiti itse toivoisin omalle lapselleni olevani. Esikuva joka varmaan tulee syksyllä saamaan useammankin soiton kun paniikissa koitan äitiyttä opetella itse.

Kiitos Äiti, hyvää äitienpäivää vielä näin oikeanakin äitienpäivänä sinne mökille hesarin äärelle!

Hyvää äitienpäivää!



11.5.2017

Ruokailu ja liikunta tällä hetkellä


Jos kotonasi on hyvää ruokaa, syöt terveellisemmin.

Sain kysymyksen siitä, miten tällä hetkellä syön ja liikun. Hieno aihe, johon mielelläni tartun. Lyhyesti vastaus on: Kuten tähänkin saakka, mutta eihän niin lyhyestä vastauksesta postausta saa aikaa, joten kerronpa vähän pidemmälle. Ensinnäkin olen koittanut, elämänmuutoksen alusta saakka oikeastaan, noudattaa ideaa siitä, että syön 80% ajastani terveellisesti. Eihän ensimmäisessä kuvassa oleva marenki-sitruunapiirakka mikään terveellisyyden huippu ole, mutta se olikin toisessa kaupungissa asuvan ystävän kanssa pitkästä aikaa kohdatessa nautittu herkku jota siivitti muutaman tunnin hyvä ja vaiherikas keskustelu. Sitäkin edelsi kuitenkin terveellinen pääruoka runsailla kasviksilla ja vähällä soosilla. Se on osa sitä 20% syömistä joka sisältää ystävien kanssa alas istumisen ja muun herkuttelun.

Pääosin kuitenkin syön kotiruokaa ja tiedän mitä syön. Olen edelleen kohtalaisen tarkka siitä mitä syön arkena, otan useinmiten töihin eväät mukaan vaikka tarjolla olisivatkin Helsingin keskustan ravintolat kaikkine upeine lounaspaikkoineen. Ennemmin silti tietän mitä syön ja ennen kaikkea paljonko syön sitä. Olen lisännyt saamieni ohjeistuksien mukaisesti kuitua ruokavaliooni, lähinnä siis riisin tai perunan muodossa lounaalle. Alin kuva kertoo enemmän siitä, mitä syön joka päivä. Viikonlopun aamiainen on runsaampi, mutta koitan lisätä hitusen kauran muodossa kuitua (Elovenan uusi kauraleipä on vehnätön joten vatsa kiittää) ja kasviksia unohtamatta sitten proteiinia. Kahvista en ole osannut luopua, eikä onneksi ole tarve.


Treenaamisessa puolestaan edelleen käyn salilla ja kävelemässä. Haaveissa oli aloittaa lenkkeily kun kelit sen sallivat, mutta siihen sain valitettavasti kiellon veriarvojeni takia. Tosin syke pompahtaa sen verran nopeasti muutenkin, että reippaalla kävelyllä saa aikaan myös aikamoisen sykkeen nousun. Kokeilin jopa sauvojen kanssa kävelyä, niillä vasta saisikin sen sykkeen nousemaan. En silti ole ihan sinut niiden kanssa suihkimisen kanssa, mutta ajoittain niiden kanssa. Pidemmät, yli tunnin kävelyt ovat myös osa liikuntaa, edesyksi kerran viikossa.

Kaikkineen siis treeni on kohtalaisen sama kuin ennenkin. Neljään kertaan salilla en kykene, en todellakaan joka viikko jota tein vielä joulukuussa ja tammikuussakin. Sen sijaan kahdesta kolmeen kertaan salilla ja muutama lenkki kävellen on pitänyt huolen siitä, että liikuttua tulee viitenä päivänä viikossa. Viime vuoden lopussa taisi olla pari kuukautta kun liikuin joka ikinen päivä jos kävelyt laskee, mutta totesin viisi kertaa olevan varsin hyvä senkin, etenkin kun se syke kohoaa kävellessä sen verran huikeasti. Uiminen on myös tulossa hiljalleen ohjelmaan sekin, hyvää liikuntaa sekin.

Lyhyesti siis en ole pahemmin tehnyt hirveästi muutoksia. Kokeilin alkuun suositeltua ruokavaliota ja rehellisesti voin ihan valtavan huonosti. En meinannut jaksaa tehdä mitään. Opetus sekin, vaikka joku sopisi joillekin, niin joskus on kuunneltava ennen kaikkea vain omaa kehoaan ja sitä mikä sille sopii. Paluu takaisin ruokavalioon joka ei lähtlkohtaisesti turvota sopi itselleni enemmän kuin paremmin.

Semmoinen siis tämä pidempi vastaus kysymykseen, samaa terveellisyyttä noudattaen mennään edelleen. Joka päivä se vaatii sen päätöksen, että olen tänään terveellinen, siitä en ole eroon päässyt ja tuskin pääsenkään koskaan. Terveellisyys on valinta joka päivä olla terve.

Upeaa torstaita ja hyvää lopuviikkoa!


8.5.2017

Raskaus tällä hetkellä


Elämä on riittävän vaikeaa ilman että joku potkii sinua sisältä.

Näin maanantain kunniaksi pari kuvaa joista eneimmäinen sai sen saatuani kyyneliin saakka. Oli niitä päiviä kun itkin aamusta raskauskuville ("Miten noi voi näyttää noin kauniilta noissa ja mä tunnen oloni vaan valtavaksi rannalle ajatuneeksi valaaksi") ja pelkästään suloiset eläinkuvat aiheuttivat liikutusta. Lyhyesti voisi sanoa, että hormonit toimviat kyllä ja riittävän hyvin. Sitten viesteihin kilahti tämä kuva ja toteamus, että laitoin sulle loput kuvat kanssa. Olin edeltävänä päivänä käynyt iltakävelyllä ystävän kanssa joka nappasi muutaman kuvan mahasta joka alkaa vaatimaan jo kikkailuja että saa pidettyä normaaleja housuja ja paidatkin saavat olla mielellään jo pitkiä. Vaatteista on kaksi laatikko jo nostettu odottamaan parempaa hetkeä.

Kaikkineen olo ei ole maailman hehkein tällä hetkellä, vaikka myönnettävä on, että kuva nostaa kyyneleet silmiin. Ainakin sillä hetkellä se olin vain minä ja lapsi ja meri. Meri on itselleni valtavan tärkeä elementti ja niin se tuntui pienellekin olevan. Koko illan kestävä jalkapallon pelaaminen vatsassa loppui kuin seinään meren kohinaa kuunnellessa.

Vielähän tätä on jäljellä, suunnilleen puolet ja vatsa senkun kasvaa kasvamistaan. Ilmeisesti toisella ovat jonkun sorttiset kasvuviikot menossa tällä hetkellä. Hormonit heittävät tunteita puolelta toiselle, pääosin liikuttuminen tapahtuu ihan mistä tahansa. Kehon muutoksissa on vaikea pysyä perässä ja liinkunta käy haasteellisemmaksi sykkeen noustessa taivaisiin helposti. Toki, kuten ystäväni totesi jo reilu kuukausi sitten "Sä oot sitten noilla veriarvoilla korkeenpaikan leirillä syksyyn saakka". Ainakin on hapenottokyky kohdallaan siis syksyllä.

Ajoittain kykenen suhtautumaan kaikkiin muutoksiin huumorilla ja toisinaan taas on päiviä, kuten viime viikolla kun tuijotan pelikuvaani enkä voi olla ajattelematta, mihin kaikki työ katosi.

Myönnettävä on, ei tämä helppoa ole. Ilmeisesti niitä joille raskaus sopii on heitäkin olemassa mutta en itse valitettavati siihen joukkoon kuulu. Millainen kokemus teillä oli raskaudestanne?

Aurinkoista maanantaita ja hyvää uutta viikkoa!

Vielä se vähemmän hehkeä kuva, joka kyllä tämäkin hymyilytti.

Postauksen molemmat kuvat: Teemu Salminen


Bloglovin'Blogit.fi, FacebookIndiedaysInstagram, Twitter

6.5.2017

Kevät kokonaisuus


Jos meillä ei olisi talvea, olisiko kevät yhtä tervetullut?

Kevät ei varsinaisesti ole tullut kovin aikaisin tänä vuonna. Vaihdellen on viimeiset pari kuukautta puettu päälle niin trenssiä kuin paksumpaakin takkia. Sentään talvikengistä pääsin kokonaan luopumaan, mutta avokkaisiin saakka en ole vielä uskaltanut mennä, hiljalleen ne kuitenkin alkavat houkuttamaan kaapista nekin. Korot voinee tältä vuodelta unohtaa ainakin suurimmaksi osaksi, sen verran tuntuvat jalat haluavan turvota, että en ala niitä kurittamaan vielä kengillä, joissa niillä ei ole optimaalisen mukava asento.

Toistaiseksi olen aika pitkälti voinut mennä vielä omilla vaatteilla, vaikka pari laatikollista niitä saikin nostaa pois "masentamasta". Muutama pidempi paita on tullut ostettua myös. Vaatteet sinällään ovat siis vanhat, kaapista esile kaivetut, mutta varsin hyvät sellaiset. Kevään tulon huomaa omalla kohdalla jos ei mistään muusta niin ainakin lisääntyvästä raitojen määrästä. Samoin punainen hiipii hiljalleen vaatetukseen mukaan.

Käsilaukun on nykyisin korvannut myös joululahjaksi saatu reppu, kulkee läppäri ja eväät paljon kevyemmin mukana. Toki tyylikkyys ei ole ehkä se paras mahdollinen, mutta käytännöllisyys voittakoon tässä kohdassa.

Miltä teidän kevätpukeutumisenne näyttää?
Aurinkoista viikonloppua!

Takki; Marks&Spencer // Farkut: GAP //Paita: Primark
Reppu: Haglöfs // Kengät: Vanhat

1.5.2017

Vappu 2017


The joy of living, its beauty, its all bound up in the fact that life can surprise you.
- Frank Herbert - 

Elämä todella pääsee joskus yllättämään. Joskus sitä on varsin urautunut ja omalla tavallaan tyytyväinenkin siihen urautuneeseen arkeen. On työ, joka tarjoaa haasteita. On hyvä avioliitto, jossa ollaan samalla aaltopituudella. On harrastuksia joista nauttii ja jotka tasapainottavat arkea. On rakkaita ja tärkeitä ystäviä joita näkee usein ja paljon. Sitten tulee se muutos joka muuttaa ajattelutapaa ja aiheutaa, niin hyvässä kuin pahassakin enemmän tai vähemmän mietintää. Harrastukset pysähtyvät tauolle ja töissä saa miettiä miten selviää kaikesta keralla eteen tulevasta. Onneksi kaikki ei ole muuttunut ja tulevakin muutos on toivottu - meille nimittäin tulee lokakuussa perheen lisäystä pienen ihmisen muodossa.


Tammikuussa koettu iloinen sokki muuttui nopeasti terveyden tilan laskiessa liki samaa tahtia kun raskausviikkoja tuli lisää. Verenpaine ja hemoglobiini romantivat molemmat tammikuussa työterveyden ottamista arvoista reilusti ja se näkyi jaksamisessa samantien. Samalla kroppa pisti kunnolla vastaan ruokavaliolle johon ohjeistuksen mukaisesti oli vaihdettu. Etenkin maalis- ja suurin osa huhtikuutakin menivät täysin karsiessa kaiken mahdollisen pois. Sen lisäksi että pois jäi blogimaailma niin liikuntakin tuntui joinain viikkoina olevan liikaa ja olotilaan ei tuntunut auttavan mikään. Kunnes sitten sain ruokavalioon uudelleen katsauksen ja palattiin käytännössä siihen mitä se oli ennen raskautta, kotimaisia viljoja karsittiin pois ja kuidut haettiin muulla tavalla. Hiljalleen viimeisen viikon aikana keho on alkanut puhdistumaan ja jaksaminen kohentunut huomattavasti. Ei toki tasolle jossa se tammikuun alussa oli, mutta sitä oikeastaan kukaan ei kaiketi voi odottaakaan kun hemoglobiini ja verenpaine ovat edellleen huomattavan alhaalla.

Harvemmin kaiketi raskaudestaan saisi valittaa tai tuoda esille sen huonoja puolia, mutta sen päätin jo alusta saakka, että en aio vain sokerikuorruttaa oloani. Ei sillä, että blogista myöskään olisi muodostumassa pelkkää raskaus-blogia, vaikka ne asiat monesti mielessä pyörivätkin. Tarkoitus olisi edelleen saada tänne niin asukuvia kuin muitakin kuulumisia. Ne ystävät eivät ole kadonneet minnekään ja miehenkin kanssa on tullut reissattua ja muutenkin tehtyä kaikkea kiva yhdessä sekä erikseen. Sinällään siis aihepiirit monipuolistuvat, tänne vain tulee yksi aihe lisää.


Neljä kuukautta on kuitenkin edellisestä postauskesta, joten muutakin on tässä kerennyt tapahtumaan. Aloitetaan siitä itselle kaikelle rakkaimmasta, eli matkustamisesta. Joulukuisen Barcelonan reissun jälkeen olen piipahtanut viikonlopun verran Lontoossa tammikuussa hyvän ystävän kanssa ja maaliskuussa kävimme miehen kanssa Irlannissa Connemarassa viikon verran Pyhän Patricin päivän ympärillä. Kumpainenkin reissu oli varsin onnistunut vaikka kunnon heikentyminen ehkä eikin suurimman terän Irlannin reissusta, ihan niin paljon en kävellyt kun olisin ns normaalikuntoisena kävellyt. Mutta tulihan sitä silti nähtyä valtavasti kaikkea.

Töiden puolesta vauhti nopeutui huomattavasti tammikuussa joka tarkoitti lisää mahtavia uusia haasteita, joihin tartuin enemmän kuin mielelläni. Reissuja on siis tullut myös Ruotsiin töiden puolesta jonkun verran, mutta ainakin teen sitä mistä nautin.

Harrastukset rullaavat myös mukavasti eteenpäin vaikka osasta onkin joutunut karsimaan ja muokkaamaan sitä miten paljon tekee ja mitäkin. Ystävät ovat osa harrastuksia. Sen lisäksi olemme saaneet vihdoin pyörimään tyttöjen kanssa kerran kuussa syömisen joka tuo sekin rentoutta mukaan elämään. Unohtamatta tietenkään teattereita, muutaman näytöksen olen ehtinyt tämän vuoden puolella jo näkemään.


Kaikkein tuoreimpana kuulumisena onkin sitten vappu. Sinällään vappu on itselleni vuoden suurimpia juhlia. Se on aina merkinnyt kevättä ja lähestyvää kesää. Skumppalasi on kohotettu piknikillä niin raekuurojen keskellä kuin kauniin aurinkoisessa kelissäkin. Tänä vuonna iltaa istuttiin ystävän luona vappuaattona siman, nakkien, perunasalaatin ja munkkien voimalla. Osa toki myös skumpan. Aatona sitten haettiin miehen kanssa perinteiset vappujäätelöt, ne kevään ensimmäiset irtojäätelöt ulkona (nekin on aika monta vuotta syöty kelissä kuin kelissä) jonka jälkeen suuntasin ystävän parvekkeelle piknikille. Miksi ystävän parvekkeelle? Kun nenä vuotaa hitusen verran edes niin sitä ei ota riskiä, että olisi kipeänä ja lähde Ullanlinnanmäelle. Toisaalta parvekkeella oli hyvä istua ja kun sormissa alkoi olemaan vähänkin viileää, niin saattoi siirtyä sisälle syömään munkin kahvin kanssa mukavasti sohvalle.

Kaikkineen siis vappu sujui oikein mukavasti, yksi hyvien vappujen onnellisessa jatkumossa. Vappu on edelleen se suosikkini kaikista juhlista. Miten teidän vappu meni?

Hyvää toukokuuta ja pirteää uutta viikkoa!