Työvaatteet


Denim on elämäntapa.

Montakohan aamua nämäkin farkut ovt pelastaneet? Nämä ja samaa mallia ja väriä kaapissa olevat kahdet muut ja yhdet tummemman siniset. Olen noin kaksi vuotta takaperin ostanut ensimmäiset GAPin farkkuni ja sen jälkeen en olekaan muita päälleni pukenut kuin äärimmäisen pakon edessä. Nykyisin saan tilattua verkosta nämä suoraan, jokaiselta Irlannin reissulta on kotiin kannettu myös. Nämä tuntuvat istuvan kuin valettu pituudestaan lähtien loppuen istuvuuteen vyötäröllä ja lantiolla. Tällä hetkellä tosin sitä vyötärön istumista pitää avustaa hienoisesti Bellybeltin avulla, mutta ainakin toistaiseksi olen selvinnut ilman niitä kaappini ainuita mammafarkkuja. Nekin GAPin kyllä ja alesta ostettu keväällä. eiköhän niiden aika vielä tule niidenkin.

Farkut ovat itselleni se luottovaate jonka kanssa sitten voi kaivaa kaapista puseron ja jakun seuraksi ja lähteä ulos suuremmin mitään ajattelematta. Sama kokonaisuus noin käytännössä on päällä töissä koko ajan. Vaihdellen sitä alla olevaa paitaa ja jakkua tai kuten tässä kohdassa boleroa. Olen kokenut raskausmahan kanssa boleron toimivan töissä vähän paremmin kuin perinteisen jakun jota ei siis tarvitse edes haaveilla enää saavansa kiinni, tosin ei liene kovin tarkoituksenmukaistakaan näin toisen kolmanneksen puolenvälin jälkeen enää, että mahtuisi ainakaan samat farkut kiinni.

Ja sitten on se itselleni kokonaisuuden kruunu eli huivi. Mummini aikanaan opetti että naisella on aina oltava huivi kaulassa. Mummi toteutti tätä kuolemaansa saakka ja itse omaksuin jo alle parikymppisenä saman tavan. Huivikokoelman kerääminen on hiljentynyt viimeaikoina saatuani ne muutamat himoitsemani klassikkohuivit itselleni, mutta edelleen on vaikea kävellä huivien ohi mitään ostamatta. Joillain se on kengät, toisilla se on laukut. Itselläni se on ennen kaikkea huivit, mutta onhan noita kenkiä ja laukkujakin tullut haalittua aikamoinen kasa. Hiljalleen tosin olen karsimassa laukuista pois, keinonahkaisia ei ole vuosiin ollut kaapissa ja alkaa olla aika vähentää niitä nahkaisiakin pois - Paitsi Longhamppeja. Jokaisella olkoon se oma heikkoutensa muodissa ja minulla se on se yksi merkki laukkuineen. Todellinen rakkaus kestää vuosikausia, vanhin käytössä oleva on ostettu 1998, johan se on täysi-ikäinen sekin.

Millainen on teidän vakio työvaatetuksenne?

Upeaa uutta viikko ja ihania kesäkuisia päiviä!

Bolero: Vila // Paita. Uniqlo // Farkut: GAP // Huivi ja tossut: Tommy Hilfiger

Kommentit

  1. Edelleenkään en osaa noita huiveja käyttää ja kateellisena katselen, miten te taiturit osaatte sen sitoa. Muistan sinunkin sellaisia ohjeitakin eri sitomistavoista joskus postailleen ja aikani yritin opetella - vaan enpähän oppinut;)
    Hyvää uutta viikkoa sekä sinulle että Kotinörtillesi sekä tietysti sille pienen pienelle, joka vasta on tulollaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään lohduttaa, niin aika samalla tavalla tuppaan itse sen huivin tällä hetkellä aina sitomaan, löysästi vaan kaulaan. Vaan eihän se kaikkien juttu ole se huivi muutenkaan.

      Upeaa ja aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!